Anselista oikealle

logo

Nails, pliers, pain, Modula-3.

Eilen tuntui ekan kerran pitkään aikaan koodaaminen tuskalliselta. Itse rakenteen päässä muodostamisella ei tässä ollut mitään osuutta, tehtävä oli yksinkertainen ja monesti aiemmin tehty. Työkalu oli vaan totaalinen turn-off tälle pullamössöpojalle.

TTY:n Käyttöjärjestelmät -kurssilla käytetään jostain syystä Modula-3 -kieltä (itseasiassa syy on luultavasti se että joku kulutti työaikaansa tuohon kesän tai pari ja asiasta oli ihan pakko saada jotain 'käytännön' tulosta aikaiseksi). Kielen avainsanat KIRJOITETAAN ISOLLA, joten se tuntuu huutavan. Peruskirjasto on avuton, ja emacs -moodi on yksinkertaisesti paska (sulut päättyvät vääriin kohtiin, viiveitä siellä sun täällä eikä minkäänlaista koodin luokittelu-väritystä).

Mutta kun on leetwannabe niin sitä koodia väännetään vaikka /bin/ed:lla. Harkkatyö on testausmoduulin osalta valmis. Vasara.m3:ssa (testimoduulimme) on noin kolmanneksen verran enemmän rivejä kuin 'valmiiksi' kirjoittamassamme varsinaisessa harkkatyöratkaisussa. Päälle tulevat vielä testisyötteet, mutta niitä ei enää tarvitse varsinaisesti koodata (muuta kuin bugien korjauksina harkkatyöhön).

Edellinen vähän samanlainen kokemukseni oli muistaakseni VisualBasic yhdistettynä Excelin taulukoihin. Siitä purkasta ei ehkä onneksi tullut koskaan mitään.

31/10/2004 @ 14:32 | /anseli/code/tuska | Kirj. 0 | #
Kommentit:

Voit tarkistaa HTML:n ja CSS:n oikeellisuuden.