Anselista oikealle

Ihan kuin oikea ihminen

Tuli tässä yhtenä päivänä Aksua seuratessa mieleen että 'ihan kuin oikea ihminen'. Niin, enää ei ajattele häntä pikkuvauvana eikä ihan pikkulapsena, vaan ihmisenä.

Aluksi kun hän oli ihan pieni, ei ollut kovin vaikeaa ajatella että hän on pieni ihmiskone, viritetty saamaan tietyillä ärsykkeillä meistä esiin jotain mitä hän jollain hetkellä tarvitsee. Pikkuhiljaa on sitten kertynyt ja kehittynyt erinäisiä ominaisuuksia jotka ovat puskeneet tällaisen suoran ärsyke-vastike -mallisen ajattelun käytöstä. Nyt hänet kokee ihan ihmisenä.

Toki lapsessa on edelleen ja tulee pitkälle olemaan paljon asioita joilla evoluutio on varmistanut selviytymisen -- söpöily, huomion kerjääminen ja luottaminen. Mutta pelissä mukana on myös 'epädeterministisiä' asioita joita on hankala pistää tuollaisen yksinkertaisen mallin piikkiin. Kiukkuiluja ja suoranaista oman edun vastaista toimintaa, tyypillistä ihmistelyä.

Muistaakseni ensimmäisiä kertoja 'tuokin on ihminen' -ajatuksia tuli suunnilleen samaan aikaan kun Aksu rupesi muistamaan sellaisia asioita joita minäkin pystyin huomaamaan. Varmaan Tanja oli nähnyt jotain muistin oireita jo paljon aikaisemmin. Nyt on jo niin paljon kaikkea pysyvämpään muistiin liittyviä asioita että ne ovat melkeinpä rutiinia. Silti sitä ihmettelee mitä kaikkea hän pystyy jo muistamaan.

Jos joku sosiaalijunttatäti tätä lukee niin tulkoot nyt todetuksi että mikään tässä ei nyt ole varsinaisesti ole muuttumassa, eikä Aksua minään esineenä olla kohdeltu.