Tämä tulee vastauksena köyttoliittymän artikkeliin virtuaalitöpöytäkäytöstä.
Aluksi on mainittava että ikkunointijärjestelmän tuki virtuaalityöpöydille (VP) on ensiarvoisen tärkeä asia. Jos VP on toteutettu 'work-aroundina', se tulee toimimaan väärin. Esimerkiksi Windowsissa jokaikinen VP-ratkaisu estää ohjelmien debuggauksen (tai ainakin debuggaus jää hämärästi jumiin jos jokin VP on päällä). Sama koskee ohjelman ikkunoiden eri työpöydille sijoittelua. VP on monimutkainen asia toteuttamisen kannalta.
Minä käytän VP:ää omassa linux-koneessa ja screen -ohjelman kautta jokaisessa palvelimessa johon minulla on pääsy ja tarve pitää ohjelmia päällä. Käyttöä leimaa se että virtuaalityöpöydät ovat minulle pikanäppäimen korvikkeita. Siis sen sijaan että Alt-TAB:lla selaisin esiin halutun ohjelman, painan alt+numero, joka siirtää minut suoraan haluttuun ohjelmaan.
Kokonaisuudesta tulee suunnilleen tällainen:
Töissä en sen luonteen takia (debuggaussessio saattaa tulla eteen
milloin vaan) pääse käyttämään VP:tä ollenkaan. Tämä kismittää suuresti,
sillä windowsin alt-tab, etenkin vahvistettuna MS Office Word/Excel:n monen
dokumentin aivovammaisuudella, Kusee. Kun nykyään se Start -palkki on näytön
oikeassa reunassa, niin se tulee parin päivän sisään täyteen ikkunapalkkeja,
siis suunnilleen 25 ohjelmaa.
Viikonlopun yli elvyttelin läppäriä taas. Debian/etch päivittyi ubuntu/feisty :yyn (osittain vanhemman kernelin liian vanhan wifi-ajurin takia; 2.6.18/prism54 -ajuri ei tukenut WPA:ta). Nyt on läppäri muokattu jotakuinkin käytettävään kuntoon, muutama rebootti vielä tarttis että saisi virranhallinnan parempaan muotoon ja ehkä kovalevykin automaattisesti nopeampaan tilaan (4Mt/s ...).
Tulin samalla säätäneeksi myös GTK -teemaa vähän parempaan kuosiin.
Läppärissä kun on 1024x768 -näyttö niin tila on kortilla. GTK taas
oletuksena tykkää tyhjästä tilasta kuin possu omenoista. Tässä olisi siis
säätämäni .gtkrc-2.0, joka on
siis talletettava kotihakemistoon nimelle .gtkrc-2.0 . Tuo on
'teemamuunnos', eli muokkaa asetuksia jotka vaikuttavat teemojen
näkyvyyteen. Tietyt teemat menevät tietyllä lailla rikki (esim. Clearlook
:ssa on oletupainikkeen hilite väärin), mutta esim. Raleigh:ssa ruudulle
mahtuu paljon enemmän tavaraa ja se näyttää muutenkin kompaktimmalta.
Edellinen .gtkrc-2.0 kannattaa ottaa talteen, esimerkiksi komennolla cp .gtkrc-2.0 .gtkrc-2.0-backup-$(date -I).
Muutenkin tuli valittua nyt ajossa olevat ohjelmat tarkasti. Ubuntun metapaketeista vain ubuntu-minimal on asennettuna, muut vetävät mukanaan aivan liikaa muistisyöppöjä daemoneita.
Langattoman verkon toimintaansaanti oli aavistuksen tuskallista, mutta
tässä mä taisin evottaa ihan omin päin, jos olisi tehnyt oletuksien kautta
niin olisi varmaan toiminut kerrasta. Mutta nyt on kivaa kun ei ole sidottu
siihen tietsipöytään, vain lähimpään pistorasiaan (ihme kyllä kone näyttäisi
kestävän pari tuntia itsekseenkin).
Ensimmäisen koneeni kovalevy oli kooltaan 170Mt, siis noin 150:n korpun verran. Ostovaiheessa se oli jo pienehkö, uusinta ja hienointa kun ei ollut varaa ostaa. Toiseen koneeseen tuli 2Gt limppu. Sen jälkeen taisivat tulla 10Gt ja 20Gt levyt melko lailla peräkanaa. 20Gt levy hajosi siihen että pudotin sen päälle dödöpurkin, siitä kuitenkin sai pelastettua melkein kaiken datan uudelle 80Gt levylle. Viime vuonna tuli sitten hankittua 160Gt levy ja nyt 320Gt -> noin 80 yksipuolista DVD -levyä.
Siis suunnilleen tällainen progressio (kyseessä toki vain pääkoneessa olevat levyt, palvelimessa on ollut kulloinkin 'jotain' levyä, kuitenkin pienemmässä mittakaavassa):
Uudemmat levyt ovat myös yllättäneet nopeudellaan, 160:n levy oli ensimmäinen 8Mt:n välimuistilla ja tämä uudempi on 16Mt välimuistilla, lopputuloksena on että kaikki tuntuu vähän nopeammalta. Jonkin verran nopeutusta voisi vielä saada jos tuon vanhan 160:n laittaisi osittain rinnakkain tämän uuden kanssa.
Johonkin™ se tila vaan kuluu. DVD:itä näyttää olevan muutama suoraan levyltä kopsattuna (tuo polttava asema pyörittää kiekkoja aina täydellä nopeudella, siis hurisee aivan liikaa), samaten useimmat pelit ovat myös kopsattuna levylle vaivatonta käyttöä varten.
Levyä lisätessä/vaihtaessa joutuu aina 'säätämään', avaamaan koppaa,
uudelleenjärjestelemään ja mahdollisesti muuttamaan jotain tiedostoja joiden
formaatista ei oikeastaan ole muistikuvaa. Tällainen hetki olisi melko hyvä
kohta 'testata backuppeja', ottaa siis varmuuskopiot vanhasta ja palauttaa
ne uudelle. Ei vaan tule sellaista tehtyä. Nytkin heitin Ubuntu:n LiveCD:n
sisään, osioin ja komensin bash -c "cd /mnt/old; find ./ -xdev -print0 |
cpio -pa0V /mnt/new". Mutta voisi kyllä järjestellä data-asiat
paremmin, pienikokoinen data kotihakemistoon ja isommat ja vähemmän tärkeät
jutut ihan omaan paikkaan.. Kun vaan löytäisi aikaa.
Tästä ei nyt vaan voi olla valittamatta.
Tarvitsin työkäyttöön 'puhdasta' ympäristöä ja käytin siihen winxp:n levykuvaa virtuaalikoneessa (ns. window in window). Koska tämä winxp oli melko vanha ja siihen tarvittu ohjelma ei asentunut ilman että servicepack2 oli asennettu, menin windows-updateen. Siellä homma meni suunnilleen näin:
Eikä tämä ole ilmeisestikään loppumassa Vistaan:kaan mentäessä. Windowsin päivitys on aivan tajuttoman tuskallista, enkä ymmärrä miten sitä voi hoitaa mitenkään järkevästi. Jos on asentanut jonkun kolmannen osapuolen ohjelman niin joko pitää käydä säännöllisesti tarkistamassa onko siihen tullut päivityksiä tai sitten siinä ohjelmassa on oltava jokin päivityskilke joka tekee sen itse (ja joka on säännöllisesti tajutonta paskaa).
Puuh. Pitäisi varmaan laittaa win-härpäkkeet "don't talk about them"
-listalle.
Luin äsken artikkelin Office 2007:aan tulevista parannuksista suhteessa Fitts:n lakiin. Muuten oli järkevä artikkeli, mutta windowsin Start-nappulan ja Applen yläpalkin vertaaminen toisiinsa ihmetyttivät. Olenko ainoa joka käyttää hiirtä sormenpäillä ja olenko ainoa jolle tuottaa hyvin paljon enemmän vaivaa siirtää hiiri puoli ruutua alas kuin puoli ruutua ylös (sormet venyvät helpommin ylöspäin kuin kämmenpohja siirtyy hiiren edestä).
Pitäisi kirjoittaa ohjelma joka seuraa hiiren sijoituspaikkaa ja kirja muistiin näytön 'kuumat' alueet. Minun tapauksessa näytön ylävasen nurkka lienee se käytetyin. Ainakin nyt kun ei tarvitse skrollata sivuja vierityspalkista. (vähän tangentille: äskettäin hankkimassani Mighty Mousessa on 'rulla' paljon herkempi kuin tavallisen logitechin rulla, eikä sitä tarvitse paljoa pyöritellä päästäkseen dokumentin eri kohtaan).
Töissä ja kotona olen Windowsissa siirtänyt 'Start -palkin' näytön yläosaan (onnistuu raahaamalla se sinne). Tästä seuraa tietenkin ns. bugisakkoja. Esimerkiksi ikkunat luodaan näytön yläosaan niin että ne jäävät sen start-palkin alle. Tähän auttaa toinen bugi; kun ikkunan kokoa muuttaa alaoikeasta nurkasta, siirtää windowsin ikkunamanageri ikkunan pari pikseliä alemmas, niin että otsikkopalkki näkyy start-palkin alta ja sen voi sitten raahata parempaan paikkaan. Mutta muuten todella rasittavaa. Monessa ohjelmassa on muuten oletettu että start-palkki on aina alapuolella, esim. 'puhekupla' -ikkunat jotka osoittavat johonkin tilapalkin ikkunaan eivät näytä huomaavan että start-palkki onkin yläpuolella.
Viikolla sain makeat naurut kun postilaatikkoon tipahti 'matalaprioriteettinen'
viesti. Ohessa olevasta screenshotista (outlookin web-access) voi arvailla
mikä kuvassa olevista viesteistä olisi vähemmän tärkeä.. (niin, se on se jonka
edessä on sininen nuoli joka tuntuu sanovan viestinään 'älä vaan lue minua').
Mutta ei se aina onnistu muuten hyvän käytettävyyden firmoiltakaan. Jonkin aikaa sitten Google lisäsi Gmail:n spam -kansioon 'valitse tämän kansion kaikki viestit' ja 'poista kaikki spämmit' -toiminnot. Minä tarkistan aina spämmeiksi luokitelluista että ne ovat spämmejä, lukemalla pikaisesti otsikot. Useimmiten näitä on useampi sivu, joten heti ekalla sivulla tarjottava 'tapa ne kaikki' -linkki on turha. Toisaalta kun olet päässyt viimeiselle sivulle ja todennut että spämmiä oli kaikki -- ekalle sivulle on taas ilmestynyt jotain josta et voi tietää oliko se spämmi vai ei. Käytännössä siis vanha 'Select: all' - 'Delete forever' -rutiini jää ainoaksi järkeväksi ja jopa nopeimmaksi spämmien poistotavaksi. Muutenkin ihmetyttää miksi 'Report spam' -toiminto siirtää spämmit spam-kansioon eikä poista suoraan.
Ainahan tällaisia löytyy, nämä ehkä eniten hermoille käyviä. Joskus
pelkää olevansa ihan vaan tyhmä kun ei millään tajua oletettua ja 'kaikille
ilmiselvää' toimintatapaa.
Sain tämän joulun lahjaksi Nokia 6030:n kun muotoilin toiveeni
"yksinkertainen puhelin jossa värinähälytys". Kiitos joulupukille.
Seuraavassa kevyttä vertailua samaten joululahjaksi saatuun 3210:iin.
Varmaan ensimmäinen asia jonka tästä puhelimesta näkee on pimeä näyttö. Pimeä siinä mielessä että kun puhelin ei ole aktivoitu tai näytön taustavalo muuten päällä, siitä ei näe yhtään mitään ilman kirkasta auringonvaloa. Toisin sanoen kellonaikaa tai puhelimen tilaa (tekstiviestejä, vastaamattomia puheluja..) ei näe ilman että pistää puhelimen päälle. Aktiivisena näyttö on erinomainen - kirkas ja värikäs.
6030 on kevyt ja pieni. Ei mitenkään älyttömän kevyt tai pieni 3210:n verrattuna, mutta sen verran että ero on selkeä 6030:n eduksi. Laturina toimii edelleen samanlainen mötikkä, mikä on kai ihan hyvä.
Valikot ovat nokialaista ennen käyttäneelle tuttua kauraa ja logiikka pääosin toimii. Hieman yllättää valikoiden tahmea tuntuma. Ne toimivat hitaasti. Siitä kun painaa navigointitapilla 'Valikko' kuluu tasan sekunti siihen että valikot oikeasti näkyvät. Reagointiaika jo valikoissa ollessa on oleellisesti nopeampi mutta jättää silti tahmaamisen maun. Jos taas kirjoittaa suoraan numeroa niin puhelin reagoi hyvin nopeasti.
Näppis on puhelimeksi erinomainen. Hieman päänvaivaa aiheuttaa päätös sijoittaa 'c' (pyyhi) näytön oikeaan laitaan, jolloin sen käyttäminen vasemmalla kädellä ei enää onnistu. Suunta-tatin alanuoli on myös vähän huolimattomasti muotoiltu sillä sitä käytettäessä painaa helposti 2-näppäintä. Kuitenkin verrattuna muihin samanmuotoisiin puhelimiin tuon näppis on ylivertainen. Jonkinlaisena kauneusvirheenä voinee pitää sitä että taustavalaistuissa näppäimissä näppäimen sisäisen rakenteen artefaktit peittävät kirjainten osat, eli esimerkiksi 'mno 6' näkyy 'mnc 6'.
Eri asioiden asetukset on ripoteltu oudosti ympäri puhelinta. Voi olla että tässä tapahtuu abstraktion vuotoa ja eri kohtien yksittäiset 'sovellukset' näkyvät tällä lailla loppukäyttäjälle. Toimivampaa olisi kuitenkin ollut käyttää kaikille asetuksille samaa valikkokohtaa.
Puhelimen manuaali on ylimalkainen, monia asetuksia selitetään lähinnä synonyymein niiden valikkonimistä, eli ei ollenkaan. Se mitä manuaalista en löytänyt on minkäänlainen maininta lisälaitteista muussa kuin 'älä käytä muiden kuin nokian valmistamia lisälaitteita' -maininnassa. Netistäkään ei löytänyt mitään tietoa puoleen tai toiseen siitä onko tälle puhelimelle jonkinlaista USB -piuhaa. (netistä löytyi tietoa että sellainen on olemassa, ei vaan ole nokia.fi -versiota, mikä on selkeätä vittuilua asiakkaille)
6030:n myyntivalttina taidetaan käyttää siinä olevaa FM-radiota. Käytin sitä sen verran että viritin paikalliset radiokanavat. Satunnaisessa käytössä lienee ihan käyttökelpoinen, jatkuvaan käyttöön käyttöliittymä on taas surkea. Kanavanvaihto on jälleen kerran hidasta, ohjelma odottaa ensin josko haluan vaihtaa suuremmalle kuin 01-09 -kanavalle, jolloin kanavasurffaus ei siis onnistu. Handsfreessä oleva nappi taas toimii erittäin epämääräisesti, en onnistunut päättelemään totteleeko se kaksois- vai triplaklikkausta. Handsfreen nappikuulokkeet saivat korvani aika nopeasti kipeiksi, sonyn vastaavat halpanapit eivät sellaista tehneet, johtunee niiden kapeammasta reunasta.
Eli kootusti, Plussat:
Tämänkin sivun tarjoava palvelin on sitten päivittynyt. Hieman. Viikonloppuna 2x16Mt palikat vaihtuivat 2x32Mt:siin ja muistin kokonaismäärä on siis 192Mt. Uusissakin palikoissa taitaa olla reikiä, mutta ei ole aikaa testata niitä memtest:llä kuin vasta ensi viikonloppuna. Onneksi badram:lla saa ne piiloon.
Sitten sain, puolen vuoden peukaloiden pyörityksen jälkeen ja TK:n suosiollisella avustuksella takuupalautettua 80Gt:n Maxtorin kovalevyn. Tänään sain siis käsiini etukäteispalautus -levyn. Se on pari vuotta alkuperäistä lättyä uudempaa tuotantoa ja merkittävästi hiljaisempi, melkeinpä äänetön. Vie vähemmän virtaa ja näytti olevan nopeampi hdparm -tT -testissä.
Tämän 80Gt levyn tungin siis tähän www-palvelimeen, jonka toimenkuva laajeneekin sitten meidän verkkolevypalvelimeksi. Höystettynä pienellä määrällä lisämuistia se ehkä jaksaa pyörittää myös pientä tietokantaa. Siis kaikkea kivaa nörttisälää, jos vain löytyisi aikaa jonka pystyisin olemaan idlaamatta.
Edit: Mainitsematta jäi se että PC on paskaa rautaa. Tuo isompi
kovalevyhän ei vuoden 1996 koneeseen ja 1998 BIOS:iin sellaisenaan mennyt,
piti asentaa typerä 'valehtele kokosi' -ohjelma. Onneksi ei ollut mikään
sektorinsiirto-ohjelma joista voi keittyä niin mielenkiintoisia tilanteita.
Sitten oli tietenkin se vanha 'miten yhdistetään kaksi levyä yhdelle,
käytössä vain kaksi levypaikkaa' -ongelma. Paljon säätäneenä nuo eivät
olleet edes kovin hankalia, mutta kun se kaikki vaatii vaivautumista ja sitä
... säätöä. Eikä sitä enää 10 vuoden jälkeen jaksaisi.
Sain juuri tänään viimeisessä dediksessä olevan harkkatyön palautettua ja menin keittämään helpotus-teet. Palasin koneen ääreen ja huomasin että gaim oli menettänyt yhteyden ja irkkikin oli epätavallisella tavalla kolkko ja vähävastauksinen.
Selvä johtopäätös asialle oli se että palomuuri oli kaatunut/menettänyt virrat. Sinänsä hassua, koska sillä oli siinä vaiheessa 165 päivää operativiista toiminta-aikaa vyönsä alla. Kaivoin sen sitten nurkastaan (jossa se on Aksua piilossa, kirjaimellisesti Tanjun kangasvarastojen alla) ja räpläilin power-nappulaa. Ei mitään vastausta, kuului vain vaimeata sirinää virtalähteestä kun tarkemmin kuunteli.
Onneksi sattui sitten olemaan ostettuna toiseen käyttöön AT -virtalähde, jolla tuo purkki sitten lähti taas toimimaan. Jos ei olisi, niin olisin sitten varmaankin virittänyt läppärin toimimaan palomuurina (siihen on kaksi verkkokorttia).
Ihan kunniakkaasti tuo wanha virtalähde on palvellut, sisällä olevassa
kelassa on valmistuspäivämääränä 11/95 ja minun käyttöön tuo kone päätyi
joskus -96. tähän mennessä siis 9 vuotta toiminta-aikaa ja viimeiset 5
vuotta päällä 24/7.
Kävin vaihteeksi winkkarin puolella kun mobiiliohjelmoinnin kirottua harjoitustyötä ei voi millään muulla oikein tehdä.
Itse windowsin puolelle pääseminen oli oma pieni seikkailunsa. Sillä winkkarilla on nimittäin jännä tapa hukkautua, olla hyvin vaikeasti käynnistettävä. Päädyin lopulta asentamaan sen uusiksi ja hukkaamaan kaikki mahdolliset wanhat säädöt.
Olihan siellä sitten muutama ihan kätevä ohjelmisto. Google Desktop Search auttoi heti tuon harkkatyönkin teossa, mukavasti löytyivät esiintymät jostain funktioista yhteydessä toisiin. Konfabulator tarjosi analogisen kellon, mutta liikenteen seuraajaa en sille löytänyt. Opera toimi windowsissa (Linux -puolella siinä on jokin moniprosessorilla esiintyvä kaatumatauti, valitettavasti).
Kokeilin monta työpöytää sallivaa ohjelmaa, mutta se sekosi lopulta ja hukkasi ikkunoita. Eikä se edes alunperin toiminut niin hirveän hyvin, vaikka windows mukamas piirtää ikkunat offscreeninä, aina työpöytää vaihtaessa ikkunat piirtyivät pala-palalta jopa nykyisellä suhteellisen nopealla näyttiksellä. En edelleenkään voi ymmärtää miten voi saada mitään tehtyä kun pitää koko ajan sohia hiirellä tehtäväpalkkia/alt-tabia/Exposé -nappia. On vain niin luontevaa että kun jollakin hetkellä suoritettavan tehtävän luonne vaihtuu (koodaus/www/IRC), niin vaihtuu myös työpöytä.
Yksi asia joka taas ärsytti oli ikkunatopologian yhdistäminen näppäimistöön. Siis voi kirjoittaa vain päällimmäisenä olevaan ikkunaan ja ikkuna johon kirjoitetaan tulee päällimmäiseksi. Tällöin ei voi pitää jotain tietolähdeikkunaa koko näkyvillä samalla kun kirjoittaa jotain osittain peitettyyn ikkunaan. Linuxin puolella tämä on useimmiten toteutettu hiirifokuksella, mutta olen säätänyt myös niin että alt-tab ei tuo aktiivista ikkunaa esiin, vaan alt-nuoli-ylös/alas säätää ikkunan paikkaa pinossa. Tämä hiiri-focus on toki saatavana windowsiinkin, on ollut vuodesta 1995 kun Windows95 ja TweakUI julkistettiin, mutta tämä korostaakin sitten tätä yhtä lisäongelmaa windowsin kanssa.
Kaikki, siis aivan kaikki, on haettava satunnaisesta osoitteesta. Windowsissa on edelleen karmea paketointijärjestelmä. 'Kotonani' Debian/Ubuntu -linuxissani voin ohjelmaa tarvitessani sanoa 'apt-get install ohjelma' ja se hetken bittiä potkittuaan sanoo että 'okei, asennettu, tee nyt omaa hommaasi'. Ei windowsissa. Haetaan ensin googlesta jollain keinoin sopivalta vaikuttava ohjelma (todennäköisesti joku shareware/nagware/adware), ladataan se, käydään asennusohjelma läpi. Ehkä käynnistetään kone uusiksi (Kyllä, yksi hakemani ohjelma ei toiminut ennen kuin käynnistin windowsin uusiksi). Tämän jälkeen oletkin omillasi. Debian tarjoaa säännölliset päivitykset ja ylläpidolliset korjaukset, windowsissa on kiinni ihan sinusta itsestäsi tiedätkö että käyttämässäsi versiossa on joku tiedostojasi syövä bugi johon on ilmestynyt päivitys ~1h sen jälkeen kun latasit oman kopiosi. Toheloa.
Mutta pakko on ymmärtää MS:ääkin. Kauhea haloo siitäkin syntyisi että MS itse pitäisi tällaista päivityslistaa. Tiedän ainakin versiontracker:n, joka tykkäisi saada osuutensa tästä bisneksestä. Ja helpottaahan tuo toimintaa, päivitykset eivät vaan toimi yhdellä komennolla, niin kuin ovat minulla toimineet jo vuodesta 2000 (jolloin siis pääsin kiinteään yhteyteen nettiin, itse ideahan on wanha kuin debian).
Itse harjoitustyöstä (jossa pääsin kaksi askelta eteenpäin ja yhden
taaksepäin) sanon sen verran että Symbian OS:n kehittäjä on mitä ilmeisimmin
omannut vihreän mailin pituisen kokemuksen mikrokontrollereista sunmuista
sosiaalisesti rajoittuneista värkeistä. Niinpä hänellä ilmeisestikin puuttui
näkemystä siitä että puhelinten muistirajoitukset ovat vain vuoden-parin
ilmiö. Nykyiset puhelimet ovat käytönnössä tehokkaampia ja muistiltaan
tilavampia kuin ensimmäinen tietokoneeni, ja se pyöritti, köhien - mutta
pyöritti, Windows95:sta. Kertoisiko joku siis minulle syyn miksi sellaisessa
koneessa pitäisi välittää sijoittuuko merkkijono pinoon, kodisegmenttiin,
dataosaan vai jonnekin hevon kuuseen. Kun vielä ottaa huomioon että itse C++
-kielestä löytyy hyvin pätevät static+const -määreet niin ei voi sanoa kuin
että nämä pojat ovat keulineet mopollaan männyn latvasta 10m taivaaseen päin.
Sain tänään postista läppäriini uuden näppiksen (entinen oli mennyt jossain epämääräisessä vaiheessa mielenkiintoisella tavalla rikki). Nyt on menossa sen koneen elvytysoperaatio. Enimmäkseen toimii, mutta on paljon hitaampi kuin muistinkaan. Debian/sid:n noin 200Mt päivityksen sisäänajo on kestänyt jo kuutisen tuntia. Mutta ei tässä kai voi muuta odottaakaan koneelta jossa ei ole L2 välimuistia ja kovalevy antaa vain 5Mt/s lukunopeutta.
Tässä läppärissä on jälkiasennettu 20Gt IBM:n kovalevy joka pitää ihan mieletöntä meteliä. Harkitsen juuri että voisinkin laittaa siihen takaisin alkuperäisen 1Gt levyn, tämä ei ole kuitenkaan enää päätoiminen kehityskone vaan pärjäisi pienemmälläkin.
Eilen sain kokea että debian/experimental on tosiaan nimensä arvoinen.
Asensin (vahingossa, tästä on nimittäin bugiraporttikin) sellaisen glibc:n
(joka on siis kaikissa dynaamisissa ohjelmissa mukana oleva kirjasto) joka
ei osannut asentaa itsensä oikealla lailla. Tuloksena järjestelmä joka on
käynnissä, mutta joka ei saa käyntiin yhtään uutta ohjelmaa. Yritin korjata
tilannetta lennossa, mutta tietotaito ei ihan riittänyt siihen. Käynnistin
Ubuntu-LiveCD:n ja kopioin sieltä sopivat kirjastot -> käynnistyskelpoinen
asennus.
'Sain' lisää levytilaa. Kyllä, tässäkin iässä joskus vaan 'saa' tavaroita.
Oikeastaan se oli harrasteboonus kun en ole olevinaan niin paljon
tarvittaviin työkaluihin sijoittanut.
Pienen pähkäilyn jälkeen sain levyn käsiini (seikkailuun kuului muutaman bussin perässä juoksemista ja viime tingassa kaupan toimipisteeseen saapumista). Asentelin sen sitten eilen ja satuin ajamaan Ultimate Boot CD:ltä valmistajan testiohjelman. Uudelle levylle se meni hienosti läpi (pari tuntiahan se raksuttaa).
Tuon asian suhteen kun olen paranoidi, niin ajoin saman ohjelman myös vanhemmalle Maxtorin levylle. Kosh. Antaa virhettä jostain testistä (ei kerro, sanoo vain että elinikäodote on lyhyt) ja suosittelee RMA:mista valmistajalle. Maxtorin takuuta on vielä vuosi jäljellä, mutta levyn myynyt Bulldog ei antanut kuin 1v takuuta. Edessä siis 5cm pehmusteiden laatikkoon tunkeminen ja postihärdellöinti, which sucks.
Samalla iltaa kuluttaessa ja testin etenemistä seuratessa (pelkkä pyörivä palkki, ei prosenttimäärää, thx maxtor.) tulin avanneeksi vanhemman, dödöpurkkiin kuolleen kovalevyn. Siitä tuo ylläoleva kuvakin. Kuolinäänien perusteella odotin että se olisi ollut pahemminkin naarmuilla, mutta varsinaiset levypinnat olivat jäljettömät.
Levyhistoriani on sisältää nyt sitten 170Mt itsekseen hajonneen levyn,
1.3Gt kuolevan kovalevyn, 20Gt kuoliaaksi hajustetun levyn ja 80Gt
kuolinennusteen saaneen levyn. Vastaavasti 2Gt, 2x1Gt ja 160Gt levyt ovat
vielä elossa, pienemmät näistä jo vähintään 7 vuotta. /me koputtaa puuta.
Vaihteeksi kevyttä sotatarinointia. Kyllästyneenä palvelimeni jatkuvaan swappaamiseen ja tahmaamiseen hankin siihen eilen 2x64Mt SIMM -palikkaa. Kun käyttäjiä on muitakin kuin minä, odottelin sitten iltaseen että käyttö vähenee ja pääsen vetämään serverin alas. Siinä samalla ajattelin lisätä levytilaa ja päivittää kernelin ynnämuut ilmeiset.
Oikean ajankohdan tultua olin hyvin valmistautunut, levyt valmiiksi ositettu, alustettu ja bad-block -tarkistettu. Piuhankin kaivoin niille laatikon pohjalta.
Etukäteen suurimmaksi ongelmaksi ajateltu muisti ei sitä ollut. Palikat sisään (tässä vaiheessa olin hyvin kiitollinen kaikille pilipalikellottelijoille siitä että heidän toimestaan nykyiset muistiliitännät ovat paljon SIMM:iä ystävällisempia sormille. Se ei vaan auttanut klipseihin vääntyneitä kynsiäni) ja kone päälle katsomaan toimiiko. Toimii, BIOS:n mukaan kaikki 160Mt.
Seuraavana askeleena levyjen lisäys. Bzzt. Levyjen lisäämisen jälkeen kone ei käynnisty, edes ropelli ei liikahda. Virtanamiskan rimputtamisen jälkeen kaikki käynnistyy taas. Tricky.
Tässä pitää mainita että jostain syystä olin aikanaan päätynyt siihen että palvelimen ainoa kovalevy oli IDE-liitännän toisessa kanavassa, eli 'kolmantena' laitteena. Jos siis lisään levyjä, tulevat ne sen eteen, primääriseen IDE-kanavaan ja siis boottausjärjestyksessä aikaisemmiksi. Tuonkin olin ottanut huomioon, kummassakin levyssä on boottilohko ynnämuut tarvittavat. Ongelmana vaan että tuo kone ei enää boottaa BIOS:ia pidemmälle jos sillä on yhtään mitään primäärisessä IDE:ssä kiinni. Paska.
Tässä vaiheessa vaihtelin kovasti levyjen keskinäisiä järjestyksiä, vaihtelin levyjä ja hermoilin muutenkin. Tunniksi ajateltu käyttökatko oli venynyt kolminkertaiseksi. Lopulta luovutin ja lisäsin vain yhden levyn jonon pohjalle, jolloin kone kuin ihmeen kaupalla käynnistyi.
Ja sitten muita ongelmia. Koneen paisunut /var siirretään uudelle levylle. Valitettavasti ihan oikeasti siirretään eikä kopioida. Jotenkin erehdyin sanomaan että 'mv A B' 'cp A B':n sijaan. Siirto menee nätisti läpi ja uusi /var liittyy järjestelmän toimintaan. Vasta ajettaessa monimutkaisempi, isoja tiedostoja tarvitseva, komento huomaan että yksi tai useampi tiedosto on siirtyessään mankeloitunut rikki. Samalla alkavat ohjelmat kaatuilla segmentation faulteihin.
Katse kääntyy muisteihin. Eipä mitään, käynnistetään grub:n kautta memtest86 ja katsellaan mitä tulee. Paskaa niskaan, kolme bittiä on jökähtänyt päälle. Onneksi alla on linux, johon on badram -patchi joka osaa jättää rikkinäisen muistialueen käyttämättä. Ympätään sellainen kerneliin ja toivotaan että kone käynnistyy sellaisella kernelillä. Se käynnistyy ja ongelmat loppuvat siihen. Palautetaan backuppi ja palvelut käyntiin.
Tässä vaiheessa kello on 4:30, katko kestänyt sen 5 tuntia ja silmät
seisovat päässä (ei olla enää nuoria nörttejä). Jälkimauksi jäi sellainen
fiilis että jos haluan taas lisää tehoa koneeseen niin en rupea tunkkaamaan
vanhaa romua vaan ostan sitten suosiolla vaikka Delliltä sen valmiin
paketin. Noitakin muisteja sai metsästää, hakea ja kerneliin patchata. Eikä
levytilaakaan enää pysty helposti laajentamaan kun kone on jollain lailla
juntturassa. Menee hermot, ja elämässä on parempaakin tekemistä kuin pitää
kiintolevyä ilmassa, kiinni piuhassa, samalla kun toisen käden etusormella
naputtelee maagisia komentoja konsoliin.
Viikonloppuna tuli sitten säädettyä vähän konetta. Wanha ystäväni
WindowMaker -ikkunoiden hallintaohjelma teki tilaa Fluxboxin kanssa
kokeilulle. Periaatteessa muutos ei
ole kummoinenkaan, kun säädin sen kuitenkin käyttäytymään enimmäkseen
wmakerin tapaan. Teema (ulkonäkö) on tietysti aivan erilainen, mutta muuten
ovat kuin kaksi marjaa. Jonkin verran toiminnallisuutta puuttuu (raahattavat
ohjelman käynnistyskuvakkeet), mutta kun ei noita ohjelmia muutenkaan
käynnistä kuin kuukauden välein, niin tässä pärjää.
Kokeilin samalla gnomea kun sille on olevinaan niin paljon siihen gnome-paneliin menevää kilkettä. Ei vakuuttanut. Ehkä kuvaavin asia on se että olen jo vuosikausia lukenut kuinka näytön reuna on kuin ääretön painike. Kun gnome-panelissa on näytön yli venyvä MacOS-alike -paneeli, niin kun kursori on sohaistu reunaan, ei klikkaaminen tee yhtään mitään. Siis WTF? Lyhyesti sanottuna palasin häntä koipien välissä turvalliseen tekstitiedostosääteiseen minimalistisuuteen :)
Operakin päivittyi uudempaan, teknologian esittelyversioon. Käytännön muutoksena on tullut linuxiinkin julmannopea sivunpiirto. Aikaisemmin siitä on saanut nauttia vain windowsissa vmwaressa, mutta nyt tässäkin (ei sillä että se olisi ollut ylenmääräisen hidas).
Microsofti oli jollain ilveellä saanut vmwareni rikki. Tai oikeastaan
vmwarelle ei ole käynyt mitään, mutta winkkari vain päätti yhtäkkiä ruveta
käyttämään kiintolevyajuria joka on optimoitu aivan toisenlaiselle raudalle
kuin mitä vmware sille esittää. Lopputuloksena on kesken jäävä windowsin
käynnistys. Taitaa tähänkin levitä 'inssaa uusiksi kerran puolessa vuodessa'
-tauti.
The Register kertoo että 'Joku Jossain' on kehittänyt 9 Petatavun tallennusjärjestelmän. 9 Petatavua on 9*1024 Teratavua. Teratavu on puolestaan 1024 Gigatavua.
Vertailun vuoksi divx -menetelmällä telkkariin sopivalla laadulla pakattu 2 tunnin video vie ehkä 1Gt verran. Tämä tarkoittaa että 24tunnin video vie 12Gt. Vuoden ajalta dataa kertyisi 4.3 Teratavua. Tuo tallennusjärjestelmä riittäisi siis pyöreästi 2'143 vuoden videon tallennukseen. Tallessa olisi 25 kuvaa jokaisen sekunnin ajalta.
Ihan lähiaikoina tulee pakostikin markkinoille kameroita jotka asentuvat suoraan ihmisen päähän, 'kolmanneksi silmäksi'. Enää ei tarvitsisi muistella mitä tuli sanottua, tulisihan se suoraan omasta näkymästä. Yksityisyys tässä kärsisi. Ennalta ei voi sanoa miten se lopulta vaikuttaa yhteiskuntaan.
Yhteen nämä asiat liittyvät siten että voisi veikata että jo ensi vuonna kaupoista saa suoraan sellaisen 1Tt levyn. Sinne mahtuisi jo vuosineljänneksen eye-cam -videot. Kun otetaan huomioon että vuorokaudesta kuluu nukkuessa 1/3 osa ja että normaali ihminen viettää suuren osan aikaansa tuijottaen samaan pisteeseen (mikä pakkautuu videona hyvin), niin veikkaisin että sellaiselle levylle mahtuisi helpostikin koko vuoden videot. Sitä seuraavana vuonna markkinoilla onkin jo pari kertaa isompi kiintolevy, siitä kaksi vuotta eteenpäin ne levyt ovat jo 8 kertaa isompia.
Käytännössä siis kun selviää alkukauden datojen siirron hankaluudesta, ei tallennusta tarvitse pahemmin miettiä. Tilaa on, ja siis datan unohtaminen käy kalliimmaksi kuin lisätilan hankkiminen.
Lopulta dataa kertyy niin paljon että on hyvin hankala tietää missä on
jotain merkityksellistä ja missä on vain jotain pöntöllä istumista tai Harry
Potterin lukemista.
Anselista oikealle
Tilaa Anseli Blogilistaan[?]
