
Vingen Across Realtime olikin tuplakirja. Kumpikin tarina sijoittui samaan universumiin ja sisälsi ainakin yhden saman henkilön. Reynoldsin Century Rain oli myös dekkarin tapainen järjestely ja oli aivan loistava suunnilleen viimeiseen kolmannekseen asti. Sen jälkeen alkoi näyttää siltä kuin paperilla olisi ollut raaka vedos kirjasta (tai lähinnä meni todella mikroksi ja epäuskottavaksi löpinäksi -- kontekstina siis scifi).
Kumpikin näistä oli oikeastaan hyvin erilainen kuin mitä olin odottanut, hyvällä tavalla. Käsitteet laajenevat, joskaan eivät enää niin mieltä räjäyttävällä tavalla kuin ennen. Vinge nyt tietenkin yritti puskea läpi Singulariteetti -teemaansa, melko voimakkaastikin; Mahdeista taikka AI:sta ei ollut suoraa puhetta. Teksti on 80-luvun puolestavälistä eikä ikääntynyt niin kovin hyvin kun mukana on vielä sovietteja.
Century Rain on puolestaan vuodelta 2004 (tekijän copyrighti) ja
näyttäisi kesken jääneeltä isommalta projektilta. Auki jää moni asia,
hankalaa ennustaa jatkaako se vielä tätä samaa universumia vai ei (tämä siis
sijoittui muualle kuin Revelation Space:een). Ihan ok vaikka olikin dekkari.
Anselista oikealle