Mopo
Kesän alussa, samana päivänä kuin kesälomani alkoi, ostin moottoripyörän.
En muista enää mikä sai minut alunperin edes haluamaan mp:n päälle. Kun se kaksi vuotta sitten tapahtui, lähdin ajamaan ajokorttia. Perheemme oli siis sen verran köyhä ollessani 18 että ei ollut hirveästi varaa -- eikä oikeastaan tarvettakaan -- ajaa ajokorttia samantien kuin mahdollista. Odotin siten kymmenen vuotta ennen kuin oli jonkinlaista tarvetta, halua ja motivaatiotakaan ajokortti hankkia. Mutta oikeastaan homma meni niin että ajoin B:n sen takia että lähdin hakemaan A:ta ja se kuului siihen jo puolittain.
Mopoa ei kuitenkaan tullut hankittua ns. samantein kun oli kortti hallussa, suunnittelin vasta seuraavan, 2008 -vuoden keväälle. Ei tullut silloinkaan. Tanja yritti motivoida "sitten kun valmistut", har har.
Siinä se sitten seisoi pihassa, pitkällisen hakureissun jälkeen. Hakupäivänä karkasin töistä ja huristelin motaria koeajamaan Africa Twin:iä. Jumalauta se oli iso ja pelottava, eikä vain sen takia että ajotaukoa oli kertynyt kaksi vuotta; ajokoulun pyörä oli ollut melko timmi Kawasaki ER-5. Myyjä asui pienehkön soratien päässä ja pyysin suoraan että kyydittäis minut suuremmalle soratielle kun en uskaltanut ajaa möhköä siitä itse. Ajamaan lähtiessä pyörä sammui samantien kuin päästin vähän kytkimestä, kaipasi ihan reippaasti kaasua. Sen kun tajusin niin se ampaisi sitten melkein suoraan ojaan. Omistaja oli rento tyyppi kun ei siinä kauheasti näyttänyt hermoilevan. Kääntyessäni sitten koeajolenkin päätteeksi takaisin menetin tasapainon ja jouduin laskemaan pyörän kyljelleen maahan, suojarautojen varaan. Rehkin siinä, yritin kaikkia jujutuubista tuttuja kikkoja "näin ponnistat 230kg maasta" ja pelkäsin että pitää kävellä koko matka takaisin pyytämään omistajaa nostamaan se siitä... Mutta nousihan se lopulta siitä, satulan yli kurkottelutekniikalla.
Tunteista en muista muuta kuin että hirvitti. Päätös oli kuitenkin jo syntynyt, juuri tuo tuntui oikealta ja hyvältä. Kauppojen jälkeen piti vielä käydä hakemassa helsingistä päähäni sopiva kypärä, ajopuku ja apukuski pyörän ja auton kotiin viemiseksi. Koska oli perjantai ja aikaa oli kulunut jo paljon, tuli jossain vaiheessa kauhea kiire päästä kampekauppaan ennen sen sulkemista, sovittuun aikaan hakemaan ajopuku ja inhimilliseen aikaan hakemaan ajoapu. Bensa uhkasi loppua, ajelin turhan ruuhkaisilla kaduilla helsingin keskustassa ja yritin suunnistaa täysin tuntemattomiin paikkoihin.
Kaikki sujui kuitenkin pahemmitta kommelluksitta ja kahdeksan aikoihin olimme taas pyörän entisen omistajan pihassa. Totesin siinä että päivä oli ollut pitkä kuudelta töihin herätyksineen, hermoiluineen ja ajoineen; en kykenisi ajamaan pyörää itse kotiin sitä sataa kilometriä mitä siitä meille oli. Olin jo valmis lähtemään ja tulemaan sitten myöhemmin hakemaan pyörää vuokraperäkärryllä kun myyjä tarjosi omaa lainaksi. Helpotti elämää todella paljon tuollainen ystävällisyys. Siinä samalla nähtiin kuinka pyörän hyvin tunteva sitä pystyy käsittelemään; myyjä ajoi sen suoraan peräkärryyn lankkua pitkin, eikä mitään matelua vaan hana auki ja reipas jarrutus kun oli kohdalla. Siihen kun kykenisi..
Keräsin rohkeutta lähteä ajamaan uudestaan aika monta päivää. Sitten kun sitä tuli tarpeeksi.. Parkkialueemme ajoramppi on parin metrin korkuinen melko jyrkkä nousu, siihen onnistuin sammuttamaan mopon pari kertaa. Lopulta tajusin taas käyttää reippaammin kaasua. Päästessäni viidenkymmenen metrin päähän risteykseen, sammui mopo siihenkin, suoraan paikallisen teinimopoporukan silmien alla, ja sammui taas joka kerta kun vähänkin kytkintä hölläsin. Kolmen-neljän sammumisen jälkeen tajusin laittaa tankin reserville ja mopo pysyi käynnissä. Siinä vaiheessa olin pikkuhiljaa varpailla työntänyt möhkön kävelytielle ja köröttelin siitä sitten pienemmälle tielle.
Siitä se sitten lähti, nolotus maximuksesta pikkuhiljaa paremmin ja paremmin onnistuviin ajoihin. Pienehköjä korjauksia piti tehdä ennen kuin pystyi lähtemään vähääkään pidemmälle. Ketjut piti vaihtaa, entiset olivat sekä jäykät että kuluneet, pitivät kovaa säännöllistä rahinaa ajaessa. Kummatkin ketjurattaat vaihdoin, takarenkaan rattaan vaihto oli sitten kahden päivän homma kun sen pultit olivat ihan jumissa. Akku oli luultavasti irroitettu talveksi ja napa oli jäänyt löysäksi; yhden ajon päätteeksi vilkut ensin menivät päälle vasta tappelun jälkeen ja sitten vilkkuivat todella nopeassa tahdissa, sitten mopo ei enää edes inahtanut kun yritin käynnistää, mutta vähän ajan päästä käynnistyikin. Olin jo purkamassa enemmänkin kun huomasin että se napa oli löysällä. Akku piti myöhemmin vaihtaa kokonaan, ei enää pitänyt varausta; kyljessä oleva numero viittaisi että se olisi valmistettu joskus '99, pitääköhän paikkansa.
Nyt se on talvisäilössä. Juuri ennen kuin piti viedä takarengas poimi naulan ja vaihdoin etusen ja takasen vähän karkeampiin. Eturenkaana Bilteman Innova -enskarengas ja takasena Pirellin MT21. Edelliset olivat Bridgestonen touring -renkaat, ei ihan sileimmät mutta eivät kyllä pitäneet mitenkään älyttömän hyvin muualla kuin asfaltilla. Näillä uusilla lähdinkin sitten ajamaan pitkähköä matkaa melkein nollakelissä. Ei ollut kaikkein välkyin ajatus. Satasen vauhdissa etunen tuntui vikuroivan jonkin verran, melkein woblasi, sitä hitaammassa taas tuntui vievän minne halusi. Seuraavana päivänä kun niillä ajoi jo vähän tottuneempana vielä sulia hiekkateitä niin siinä pito oli aivan sairaan hyvä ja oli todella nautinto ajaa.
Näin unia soratiesurauttelusta seuraavan viikon.
