Anselista oikealle

Tavallaan

OK, eiköhän tämä tauko riitä.

Blogi ja koko sivusto "katosivat" kun edellisestä kotipalvelimesta kosahti erinäisiä osia joita en nyt muista, luultavasti kiintolevy sanoi sopimuksensa irti tms. Tärkeimmät asiat pelastuivat, mistä tämäkin on omanlainen osoituksensa.

Kesti melko pitkään ennenkuin kiinnosti kirjoittaa tänne sen verran että jaksoin kammeta järjestelmää ylös. Nykyään aika menee aivan liian helposti siinä että lueskelee muiden tuottamia juttuja ja pitää oman naamansa kiinni; joskus oli toisin.

Jutut ovat vielä jonkin verran rikki ja kesken, ns. under-construction.

01/10/2009 @ 23:58 | /anseli/netti/blogit/backx | Kirj. 0 | #

Convergence shmorvengence, nettijuttujen helpohko muistaminen ja jakaminen

Usein törmää tilanteeseen että pitäisi muistaa jokin asia johon on sattumoisin törmännyt netissä, mahdollisesti "jakaa" se kavereille ja ehkä jopa kommentoida sitä jotenkin.

Sellaiseen voi käyttää Google Notebook:ia ja Google Reader:ia. Notebook toimii niin että sen jälkeen kun asennat sen extension Firefox tai IE -selaimeen (saatavilla yo. osoitteesta), selaimen alapalkissa on 'Notebook' -nappi, siitä tulee esiin pieni alue johon voi kirjoittaa tai kopioida sillä hetkellä auki olevasta sivusta sisältöä. Helpoin tapa käyttää on maalata sivulta hiirellä tekstiä (myös kuvia!) ja painaa tähti -näppäintä Notebook:ssa. Tämä tallentaa sekä sivun osoitteen että annetun tekstin myöhempää käyttöä varten.

Jakaminen onnistuu sitten niin että Notebookissa asettaa halutun leikekirjan yleisesti luettavaksi (Notebookissa voi pitää useampaa leikekirjaa ja lisätä leikkeitä niihin erikseen, esim. jaettavat, työ, muut) ja lisää tämän jaetun sivun RSS-feedin google readeriin. Tämän jälkeen notebookiin lisäämäsi leikkeet rupeavat ilmestymään Readerin itemeihin ja ne voi merkitä jaetuiksi, mikä saa ne näkymään kavereiden Readerissa.

Ongelmana tässä on melko iso viive välillä Notebook<->Reader, sillä Reader tarkistaa notebookin rss-feedin päivittymisen vain muutaman tunnin välein. Toinen ongelma voi tulla himosurffaajalle ja leikkeilijalle, jokainen itemi kun pitää jakaa Readerissa erikseen :)

12/01/2008 @ 23:57 | /anseli/netti/convergence-shmorvengence | Kirj. 0 | #

Kun on kerran maksullinen alusta...

Yritin etsiä firmalle ASP.NET + MS SQL Server -blogialustaa (koska firma on ns. MS-kauppa, näitä työkaluja saa käyttää lisensseja tarkemmin miettimättä ja tuomitsematta muuta osaamattomia oppimaan parempia työkaluja), mutta sellaista ei näytä järkevässä muodossa olevan tarjolla. Lopulta löytyi dasBlog, ASP.NET -pohjainen blogimoottori joka kuitenkin tallentaa datan XML:nä eikä kantaan.

Ensivaikutelma oli ihan ok. Pientä purnaamista asennusohjeista jotka ovat vähän hämmentävät. Jostain syystä WYSIWYG -editori lagaa vmwaressani, sellaisella ei ole kivaa kirjoittaa, etenkin kun on tottunut kotiblosxomiin kirjoittamaan emacsilla.

Olin jo luopumassa toivosta tuon suhteen ja asentamassa jotain php-pohjaista kilkettä (joka jollain lailla puhui SQL Serverille). Periaatteessa kaikki nämä työkalut ovat ihan yhtä ilmaisia ja saatavia. MS:n SQL:stä on joku Express tai DE -versio jota saa käyttää ilmaiseksi. ASP.NET:iin lienee sitten VS2005 Express -versio. (noh, vasta toista vuotta). C#:n ja ASP.NET:n koen itse kertaluokkaa PHP:tä kätevämpänä ratkaisuna, ainakin ylläpidettävyyttä ajatellen.

Mutta kotioloissa ei ole oikein mitään intoa koskea Windows -kilkkeisiin, jos jotain lähtisin tekemään niin olisi aika varmasti python+postgresql/sqlite (joita en todellakaan halua nähdä tietokantaluokkien alta).

09/02/2007 @ 00:47 | /anseli/netti/blogit/kaupalliset-tyokalut | Kirj. 0 | #

Kuuden sanan scifi

Kuulin Ollin kuulleen edellisen ruumiinsa löytymisestä.

09/11/2006 @ 11:02 | /anseli/netti/blogit/kuuden-sanan-scifi | Kirj. 0 | #

HYVÄÄ CAPSLOCK -PÄIVÄÄ!!!

EN NÄITÄ MUITA MEEMEJA JAKSA JATKAA, MUTTA VÄLILLÄ TULEE IHAN HAUSKOJA JUTTUJA (MINULLE, EI TEILLE). ELI HYVÄÄ CAPSLOCK -PÄIVÄÄ!. TOIVOTTAVASTI EI MUODOSTU PERINTEEKSI!

OIKEASTAAN OLISI IHAN ASIALLISTA JOS OLISI MYÖS TESTO JA RAUDO -PÄIVÄ.

22/10/2006 @ 00:37 | /anseli/netti/CAPSLOCKDAY | Kirj. 0 | #

Meemi, kolme lausetta

Kun Antti haastoi, niin pitäähän sitä vastata. Poimitaan lukemistaan blogeista lauseita ja laitetaan ne peräkkäin, haaste menee eteenpäin lainatuiksi tulleille.

On ihanaa työntää paljaat kädet kuuman ja kuivan pintahiekan läpi syvemmälle, kasata viileän kosteista hiekanmuruista kukkula ja piirtää siihen sormella kuvio. Kuvan laatu on huono ja vihaiset fanit kääntäisivät blogini ylösalaisin. Isällä ei ole asiassa osaa eikä arpaa.

Pistetään haaste eteenpäin siis Tanjulle, Mikolle ja Timolle.

08/06/2006 @ 01:24 | /anseli/netti/blogit/meemi-kolme-lausetta | Kirj. 0 | #

Sä olet niin XYZ

Täyttelin bloggercoodin lomakkeen. Mitään mullistavaa tuossa ei taida olla.

B9 D+ T+ K S+ F- I- O++ X-- E+ L C-- Y1 R+ P+ M2 N- H

Joskus täytin myös geekcoden, mutta en enää löydä sitä. Hyvä näin. Huvin vuoksi voisi tehdä taas purity -testin -- heti kun on tehnyt matikkanörttitestin. En lue itseäni tähän jälkimmäiseen joukkoon, vaikka joskus olinkin matikassa aika hyvä ja pyrin taas saamaan taidot terävöitettyä.

18/03/2006 @ 15:29 | /anseli/netti/bloggaaja-merkki | Kirj. 0 | #

Kohta tästäkin tulee...

Metablogi. Rupean kirjoittamaan kirjoittamisesta tai siitä miten yritän kohentaa blogin sijoitusta listalla. Ehkäpä pyrin jopa tuottamaan sisältöä joka on näennäisesti hyödyllistä (toistaa vanhoja totuuksia ja lainaa muista lähteistä 'hyviä vinkkejä'), esim. vinkkejä hyvään kirjoittamiseen tai blogilistalla sijoittautumiseen.

Not. Userfriendlyssä oli mielestäni hyvä strippisetti englanninkielisten blogien listauksista (kannattaa lukea myös muutama päivä siitä eteenpäin). Kielestä sen verran että C-lista on käytännössä alin mahdollinen, pitkän hännän siinä päässä johon ei kannata investoida senttiäkään. D-listaa kai viritellään siihen kohtaan mihin loppuu myös yksityinen kiinnostus.

Mutta takaisin tämän entryn liikkeelle pistäneeseen asiaan. Olen aikanaan suunnitellut tämän blogin muistini virkistykseksi jos minua sattuu kiinnostamaan myöhemmin mitä joskus ajattelin tai mitä tapahtui. Käytännössä tämä määritelmä toimii jonkinlaisena filtterinä sille mitä ja mistä kirjoitan. 'Kiinnostaako minua lukea mitä söin tänään joskus kymmenen vuoden kuluttua?' - ei, mutta ehkä kiinnostaa mitä ylipäätään söimme opiskelija-aikoina.

Nyt voisi käsitellä itse asiaakin. Koska blogi on sitoutunut voimakkaasti kirjoittajaansa, voisi helposti olettaa että tilanne on sama kuin terkkarin puheilla olevalla pojalla jonka 'kaveri' haluaa tietää miten 'tyttöjen kanssa ollaan'. Eikä se ole niin. Jos kirjoitan (esim. ajallisesti edellisessä kirjoituksessa) erikoisuudesta, ei se tarkoita että käsittäisin itseni erikoiseksi (Ei sillä ettenkö toivoisi oikeasti olevani, mutta en vain kykene uskomaan siihen muuten kuin etäisenä mahdollisuutena).

Aloitin tämän blogin suunnilleen kolme vuotta sitten. Vanhin blosxomiin viittaava tiedoston on päivätty 28. Helmikuuta 2003. Sen jälkeen on tullut kirjoitettua tähän anseli -hierarkian alle 275 merkintää, siis yksi löpinä joka neljäs päivä.

04/03/2006 @ 00:49 | /anseli/netti/blogit/blogin-sitoutuminen | Kirj. 0 | #

Googlen IM (pikaviestin) julkaistiin tänään

Google julkaisi tänään Talk -palvelunsa. Se on perinteisten IM (MSN, ICQ, AIM, Jabber) -palveluiden ja VoIP (Skype) palveluiden kaltainen yhdiste. Keskustella voi siis joko tekstillä tai soittaa äänipuhelun.

Linux -lala-landiasta katsoen vain tavallinen tekstikeskustelu on tällä hetkellä mahdollinen, Googlen käyttämä äänisiirto ei ole vielä julkinen, joskin näkyy lupauksia että sekin tulee avoimeksi. Laitoin itselleni GAIM:iin asetukset GTalk:n ohjeiden mukaisesti ja se näytti kirjautuvan oikein. GTalk käyttää siis avointa Jabber/XMPP protokollaa jota tukevat monet muutkin IM-ohjelmat.

Mitään varsinaisesti mullistavaa tässä ei olla vielä nähty, mutta screenshoteista päätellen käyttöliittymä googlen natiivissa clientissa on hyvänoloinen. Toivon että GAIM:n kehitystiimi katsoo sitä pitkään, nykyisessä versiossa on mielestäni aivan liikaa huonosti käytettyä tilaa. Oikeastaan se mullistavuus tulee taas esille tällä tavoin, erinomaisen oloisena siistinä, funktionaalisena käyttöliittymänä ja hyvänä käyttökokemuksena.

Olikohan ennusmerkinomaista sekin että heti aamusta ICQ pomppi pari tuntia päälle/pois.

24/08/2005 @ 15:41 | /anseli/netti/google-talk | Kirj. 2 | #

Ping pong.

Ollaan jälleen bitin sykkeen ulottuvilla. Kesätauko oli yllättäen molempien mielestä virhe. Oikeastaan se että Tanju myönsi sen olevan virhe sai sen olemaan oikea ratkaisu.

Kesän saldo tähän asti


03/08/2005 @ 15:08 | /anseli/netti/tauon-jalkeen | Kirj. 0 | #

Tauko

Tämä kesä tulee olemaan vähän erilainen sen suhteen että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan nyt ei ole jatkuvaa yhteyttä nettiin. Minulle tämä on ensimmäinen kerta noin neljään vuoteen, Tanjulle vissiinkin sitäkin pidempään. Kylläpä nettiin on tottunut.

Tanju on jo valitellut että 'kaikki' (reseptit, ompeluohjeet etc.) on nyt vain hankalasti saatavilla. Itse olen toistaiseksi ollut sitä mieltä että pärjätään hyvin ilmankin. Tai sitten ei.

Minulla on kesän mittaan paljon tekemistä koululla (rästikursseja monelta vuodelta, juuri ja juuri suoritettavissa ennen tutkintouudistusta :), jolloin pystyn tekemään mitä haluan koululta käsin.

01/06/2005 @ 04:45 | /anseli/netti/tauko | Kirj. 0 | #

I want to read your article

Googlen huhutaan lisäävän feedien luvun gmailiin, mikä on hyvä asia, jos onnistuvat tekemään sen yhtä hyvin kuin aikaisemmat palvelulisänsä.

Testasin tässä taas läpi melkein kaikki järkevän oloiset feedienlukuohjelmat jotka linuxilla pyörivät ja totesin kaikki surkeiksi. Liferea on melkein järkevä näyttäessään kaikki artikkelit 'samalla sivulla', mutta tuppaa kaatumaan kun uusia artikkeleita on yli 100 samassa näkymässä.

Akregator on varsin hyvä, mutta kärsii kahdesta ongelmasta. Sen suurin puute on että unified mode ei näytä mistä blogista yksittäinen artikkeli on tullut. Myös sen 'hyppää seuraavaan lukemattomaan artikkeliin' -näppäin on joku täysin luonnoton. Säädin välilyönnin hyppäämään seuraavaan, mutta tällöin näkymä ei skrollaa alaspäin jos artikkeli ei mahdu kerralla näkyviin.

Straw olisi teoreettinen voittaja, mutta sen kehitys on jäänyt paikoilleen ja sekin jää jollain lailla jökkiin niillä feedeillä mitä minulla on tilattuna.

Jotenkin tuntuu että näiden ohjelmien kirjoittajat eivät käytä niitä itse ainakaan ensimmäisellä mieleen tulevalla tavalla, vaan jotenkin postilaatikkomaisesti. Tämä ei sovi minun käyttöön, koska minusta yksittäisten artikkeleiden merkitys on melko pieni, luen mieluummin streamina, tavallaan slashdot:maisesti.

'Unified mode' on kaikissa sen verran alkuasteilla että siinä ei voi edes säätää artikkelin tilaa itse lukijassa (esim. importaint tai 'mark unread').

Googlen feedeissä suurin puute saattaisi olla se että siinä joutuisi merkkaaman erikseen luetuiksi nekin merkinnät joita ei ole lukenut ja jotka eivät kiinnostakaan. Siis samanlainen käyttöliittymäongelma kuin gmailin nykyinen spam-loota.

17/04/2005 @ 17:03 | /anseli/netti/blogit/feedien-luku | Kirj. 0 | #

Personointi

Keitetty Kumiperuna antaa kullanarvoisia vihjeitä massasta erottumiseen.

Ensimmäiseen vinkkiin, faviconin laittamiseen, on helppo yhtyä. Omassa firefoxissani sivussa olevat suosikit ovat helposti löydettävissä ikoninsa avulla. Rupeavat melkein ärsyttämään paikat joissa ei ole omaa ikonia tai on sitten se 'N' (netscape) -favicon. Muunmuassa nokia.fi:llä on pitkään ollut eri firman 'N' näkyvillä (ja nyt ei ole mitään..). Osuuspankki on toinen vastaava imagoluuseri (mitä tässä osasikin odottaa..)

Toisesta vinkistä, gravatarista, en ole päässyt ihan selvyyteen. Periaatteessa tuo on hyvä asia, saa yksinkertaisella tavalla 'kasvot'/ilmeen vierailijalle. Mutta.

Hankinpä gravatarin itselleni tuosta huolimatta.
31/03/2005 @ 21:46 | /anseli/netti/personointi | Kirj. 0 | #

Meemi-turhuus-peemi

  1. Mikä soittoääni on kännykässäsi tällä hetkellä?
    Freestyler, useita vuosia vanha.
  2. Millainen taustakuva tai ikoni komistaa känykkäsi näyttöä?
    Aurinko pilven takana, useita vuosia vanha.
  3. Mikä on tietokoneellasi työpöydän taustakuvana?
    Meinasin sanoa että 'Musta, useita vuosia vanha', mutta näyttääkin olevan Debian-spiraali tummansinisinä sävyinä.
  4. Millainen on ruudunsäästäjäsi (vaihtoehtoisesti millainen se oli tai miksi sinulla ei ole ruudunsäästäjää)?
    Blank screen, ja näyttö pois päältä. Jos on jotain muuta, niin kaikki kaksijalkaiset jäävät tuijottamaan niitä epämääräisiksi ajoiksi (xscreensaverin random-saverit).
  5. Mitä ajattelit valitessasi ylläolevia?
    Tunsin kalkkiutumisen rutinaa suonissani.
(via Kobaïa)
20/03/2005 @ 13:18 | /anseli/netti/blogit/turhuuksia | Kirj. 0 | #

Am I evil?

Oh yes I am. Melkeinpä rakastan näitä tapauksia. Vieläkin naurattaa.

Joku pälli siis otti ja linkkasi tällä serverillä olevan kuvan osaksi sivustoaan (ei mainintaa mistä tulee, ei mitään luvan kyselyä..). Säädin sitten tuon kuvan antamaan juuri siltä saitilta tulijoille semmoisen 160Kt .PNG -tiedoston. Juju on siinä että sen fyysinen mitta on 6000x6000 -pikseliä ja 4-kanavaisena kuvana se vie fyysistä muistia vähintään 140Mt. Muista epätehokkuuksista johtuen selaimet näyttävät hörppivän ainakin kolminkertaisesti tuon muistin määrän, IE yleensä tukehtuu samantien.

feh.

23/11/2004 @ 21:53 | /anseli/netti/kaistavaras-e2 | Kirj. 1 | #

Rinse, Lather, Repeat

Aikanaan, ennen kuin intternetti tuli kotiin asti, luin joskus kahta/kolmea lehteä päivittäin. Jo silloin useimmiten kävi niin että kaikissa lehdissä oli joko samat uutiset/jutut tai sitten toisissa oli päivän viiveellä toisessa olleita uutisia. Tietopiuhan ulottuessa kotiin asti asia on käynyt entistä selvemmäksi, käytännössä kaikissa wanhan median paikoissa on ihan samat uutiset.

Blogien kanssa on ihan sama juttu, pahimpina päivinä saa lukea N kirjoitusta siitä kuinka 'Sun on nyt pakko lukea [linkki]tämä[/linkki] kirjoitus', siis käytännössä yksi ja sama uutinen joka paikassa. Tämä on ihan odotettavaa, tavallaan Sturgeonin Lakikin sen implikoi. Se missä blogit loistavat, on kuitenkin se uutiseen näkökulman tuominen. Siinä missä Wanhassa mediassa näkökulma on olevinaan 'valtakunnallinen' ja poliittisesti korrekti, yksittäisen ihmisen uutisen tulkinta voi olla hyvinkin mielenkiintoinen ja avartaa lukijan omia tilannetulkintoja.

Amerikkalaiset bloggaajat ovat jo monta vuotta keskustelleet siitä kuinka 'uusi media' syrjäyttää vanhan. Tarkoittaen useimmiten sitä että useimmiten on vetoavampaa lukea yksittäisen ihmisen tasolle lokalisoitua tarinaa kuin 'valtamedian' laimennettua perusjorinaa. Syrjäyttäminen on omasta mielestäni melko mahdoton yhtälö tässä. Hyvin harvat asiat varsinaisesti syrjäytyvät, evoluutio on todennäköisempi kohdata kuin revoluutio. Siten on todennäköisintä että kumpikin media muuttuu vähän toisennäköiseksi ja imee itseensä toisen parhaat puolet.

14/09/2004 @ 01:08 | /anseli/netti/blogit/ero-valtamediaan | Kirj. 0 | #

Perhonen lyö siipiään

Kaukaisen blogimaan laineet ovat ulottuneet näemmä jo suomen blogistaniaan. Antti osallistuu osaltaan sudanin mediaherättämiseen.

Tarkoituksena on siis 'googlebomb':ata Sudanin hallitus ja saada googlen 'sudan' -hakutuloksen huippuun sivusto joka kertoo Sudanissa tapahtuvasta kansanmurhasta.

Tämä on ruohontason keino vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen, tuoda asia yleiseen tietoisuuteen ja pakottaa tiedotusvälineetkin 'huomaamaan' asia. Ainakin googlen oma news-palvelu näyttää jo heränneen:

Sudan crisis that world ignores - CNN International - 3 hours ago Horrors of Sudan neglected by media - Seattle Post Intelligencer - 9 hours ago Other Sudan war persists - Miami Herald (subscription) - 9 hours ago

Omalla tavallaan tämä (ja muut meemit) ovat kuin ketjukirjeet. Vaikutus näillä on kuitenkin verkon rakenteen ja indeksoinnin takia paljon suurempi.

30/05/2004 @ 19:49 | /anseli/netti/ketjukirjeblogi | Kirj. 0 | #

Storyblog

Aina kun teen jotain monotonista ja hyvin vähän ajatustyötä vaativaa, rupean ikäänkuin puhumaan itsekseni. Kelaamaan lähiaikojen mieleenjääneitä tapahtumia ja niiden mahdollisia variaatioita. Jollain lailla se on varmastikin 'itsetunnon' hieromista, yritystä vääntää tapahtumat egolle edullisiksi. Ehkä myös jonkinlaista valmistautumista tuleviin vastaaviin tilanteisiin. Sellaisilla hetkillä keksii 'ne oikeat' heitot jotka olisi voinut sanoa.

Varsin usein on kuitenkin tullut ajateltua jotain 'uutisia', linkkejä. Sepitettyä jotain päänsisäistä tarinanpätkää siihen ympärille. Kehittänyt sen muotoon varsin toimivan vaikkei todellisen ympäristön. Väistämättä tuleekin mieleen että sellaista voisi kirjata.

Siis ideana on kirjoittaa sepitteellisiä juttuja joissa on joku pieni ajatuksenjuuri, linkitettynä sitä tukevaan aineistoon. Kaunokirjallisuus -suuntautunutta juttua jossa todellista ja nykyaikaan sidottua vain linkki ulkopuoliseen aineistoon.

Kun tämän yhdistää vielä taipumukseeni olla välittämättä todellisuuden fyysisistä puitteista tarinoinnissa, niin siitä voisi tulla hauskaa luettavaa. Se ei varmaan sopisi tähän dokumentaariosuuteen (/psi/pub/anseli on 'oikeata' elämää), mutta johonkin sivuhakemistoon sellaiseen voisikin sijoittaa.

Yläastella oli jonkinlainen kirjoitusinnostus. En tiedä johtuiko se sitten siitä että olin vieraskielinen joka oli oppinut suomea kohtuullisen hyvin, vai kirjoitinko oikeasti jotenkin keskimääräistä paremmin, mutta sain ihan hyviä numeroita äikän aineista. Ja tulihan niitä kirjoitettuakin. (Näin jälkeenpäin ne aineet ovat aikamoista paskaa, mutta ikäkorjauksen kanssa ehkä siedettävää).

16/05/2004 @ 03:20 | /anseli/netti/blogit/storyblog | Kirj. 0 | #

Mitä teet

Jouduinpa sen kauan pelkäämäni tilanteen eteen että joku 'asiasta' kiinnostunut linkitti suoraan puusan nettihistoriaan. Tapahtumana ei sinällään mikään isompi, google tuo melkein viikottain tietyllä haulla saman verran lukijoita samaan sivuun.

Siinä on vaan se että nyt jälkeenpäin en ole kovin tyytyväinen tuohon sivuun ja tekstiin. Mieliala on muuttunut, samoin asenne henkilöön joka sivun provosoi (Puusa itse). En haluaisi olla enää missään tekemisissä sen kanssa. Voin muuttaa sivua, tarkentaa, jatkaa, taikka laittaa sanojeni päälle käärepaperia niitä vähän pehmentämään. Totuus kun kuitenkin on se että sivua ei kirjoitettu 'herjaamis' -tarkoituksessa, kaikki mitä siellä on, on myös jossain muualla kirjattuna versiona, tekstillä ei ole muuta kuin kokoava merkitys. Kokoava siinä mielessä että siitä mielestäni varsin selkeästi näkee käyttäytymismallin, sen oravanpyörän.

Luulenpa että siellä näkee myös muiden ihmisten (esim. minun) suorittamat kierrokset samaisessa pyörässä, niitä ei vain kukaan ole katsonut tarkemmin.

'Kauan sitten', kun kirjoittelin nettiin ensimmäisiä kertoja, en edes ajatellut että olisin voinut kirjoittaa jollain muulla kuin omalla nimelläni. Nykyään se ei kiinnosta muuten kuin pitääkseni jotkut asiat puolisoni kysymysten ulottumattomissa, siis päästäkseni turisemaan yhdessäelämisen hienosyisemmistä puolista :/

Jonkinlainen vakaumukseni on se että sitä mitä ei voi sanoa omalla nimellä, ei kannata sanoa lainkaan. Mielipiteitä on, myös uskomuksia. Olemisen olemukseen kuuluu se että aina ei voi olla oikeassa, eikä omia uskomuksia ja tietoa voi säilyttää myöhemmässä elämässä. Niitä tekstejä missä olen väärässä tai joihin olen muuten vaan tyytymätön, niitä on vino pino. En kuitenkaan kadu niitä. Katuminen kun vahinkojen suremisena on todella turhaa touhua. Tekisin nyt toisin, en sanoisi asioita samalla lailla, en esittäisi asioita samalla lailla 'totuutena', mutta en voi katua sitä että joskus on sanonut jotain.

Luonnollisena pakotienä menneisyyden muuttamisen halusta pääsemiseen voi pitää esimerkiksi sitä että ei kirjoita julkisesti mitään. Että on vain hiljaa ja lurkkailee. Antaa muiden hoitaa paskanjauhamisen ja väärässäolemisen.

Minuun persoonana kuuluu että minä en voi näin elää. Jos minua nyt sattuu kiinnostamaan kirjoittaa niin kirjoitan, parhaani mukaan. Esim. nyyssit mediana ovat sellaisia että siellä voi vastata yksittäiseen viestiin, korjata toista jos hän on väärässä. Luotan siihen että sitä mahdollisuutta myös käytetään silloin kun joku on väärässä tai jos on eri mielipide. Minua ei pelota olla väärässä. Ja olen valmis vaihtamaan uskoni ja arvoni silloin kun minusta niin tuntuu.

Nyysseissä, puhuttaessa nimimerkkeilystä (anonyymiydestä), on usein argumenttina työnantajan suhtautuminen kirjoituksiin. Minä en tässä 'tason' tilassa voisi kuvitellakaan että rajoittaisin kirjoittamista nettiin työnantajan tähden. En siis tarkoita että harrastaisin pakolla työajalla kirjoittamista taikka työnantajasta kirjoittamista, vaan sitä että en kirjoittaisi mieltäni kiehtovista asioista vain sen takia että joku työnantaja ei tulevaisuudessa sellaisista pitäisi. Jos joku tosiaan piittaa siitä mitä olen aikanani kirjoittanut jonnekin ryhmään, niin mitä muuta siellä paikassa voikaan olla vialla?

Pari vuotta sitten olin vakuuttunut myös siitä että dresscode:lliseen firmaan en mene töihin missään tapauksessa. Nyt kokemukseni puhuu siitä että työpaikalla pitää olla jotain mikä sitoo ihmisen mielellisesti työpaikkaan. Jokin mikä saa ihmisen ajattelemaan 'nyt olen töissä, teen siis työasioita'. Jotenkin kuitenkin edelleen vastustan vaatteiden käyttämistä sellaiseen sitouttamiseen. Ja edelleen minusta on suorastaan kuvottavaa jos työnantaja käyttää sitten sellaista henkistä rajoitetta kuin 'nyt olen töissä, en siis kirjoita mitään omalla nimellä'.

Jos asia on minulle tärkeä, koen tärkeäksi myös sen että voin tuoda sen esiin, kohdistaa sen niin että 'tällaista ja tällaista ihmistä, minua, kolottaa sellainen asia'. Esim. USA:laisten on helppo puhua siitä että maassa on liikaa hispanoja, mutta mitäs kävikään kun Elian yritettiin poistaa maasta? Henkilöllisyys tuo voimaa.

16/05/2004 @ 03:20 | /anseli/netti/vastuu | Kirj. 0 | #

Neula heinäsuovassa

Pitkällisen etsimisen jälkeen löysin vihdoinkin erinomaisen pythonilla laajennettavan irc -botin. Sen nimi on supybot ja se on monilta osin juuri sitä mitä python -kielessä ihailen.

Helppo muokata, laajentaa ja käyttää. Tällä hetkellä oma installaationi idlaa #bloggaajat -kanavalla. En ole ehtinyt lisätä siihen mitään erityisen hauskaa, mutta ainakin oman bloginsa listasijoitusta voi tarkistaa komennolla '.blog id', missä id on pinserin blogilistan numerotunnus blogille (näkyy mm. piste-erittelyn URL:ssa). Ja tuostahan voi tehdä mm. aliaksen '.alias add haluttu_alias blog id', jolloin '.haluttu_alias' kertoo blogin sijan.

Edellinen (ja tällä hetkellä edelleen käytössä oleva) botti on ollut eggdrop, eikä sen säätäminen ole tuntunut kovin toimivalta. TCL -kieli ei missään vaiheessa innostanut opettelemistaan. Sekin että moduuleita ei saanut pultattua kiinni kuin kääntämällä koko botti uusiksi vähensi pojoja. supybot:iin voi lisätä plugineja heittämällä ne plugins -hakemistoon ja sanomalla '.load pluginin_nimi', pythoni osaa sitten ladata myös ne konekielelle käännetyt osat.

Suppybotin tuki on ollut tähän mennessä ainakin ensiluokkaista. Ehkä kehittäjät eivät ole vielä saaneet tarpeekseen 'tyhmiä' kyselevistä (vrt. eggdrop), mutta #supybot -kanavalla olevat kehittäjät vastasivat todella ystävällisesti kysymyksiin joihin olisi kyllä löytynyt vastaukset FAQ:stakin.

Kaikenkaikkiaan darn neat.

13/02/2004 @ 15:56 | /anseli/netti/irc/supybot | Kirj. 0 | #
Voit tarkistaa HTML:n ja CSS:n oikeellisuuden.