Anselista oikealle

logo

Storyblog

Aina kun teen jotain monotonista ja hyvin vähän ajatustyötä vaativaa, rupean ikäänkuin puhumaan itsekseni. Kelaamaan lähiaikojen mieleenjääneitä tapahtumia ja niiden mahdollisia variaatioita. Jollain lailla se on varmastikin 'itsetunnon' hieromista, yritystä vääntää tapahtumat egolle edullisiksi. Ehkä myös jonkinlaista valmistautumista tuleviin vastaaviin tilanteisiin. Sellaisilla hetkillä keksii 'ne oikeat' heitot jotka olisi voinut sanoa.

Varsin usein on kuitenkin tullut ajateltua jotain 'uutisia', linkkejä. Sepitettyä jotain päänsisäistä tarinanpätkää siihen ympärille. Kehittänyt sen muotoon varsin toimivan vaikkei todellisen ympäristön. Väistämättä tuleekin mieleen että sellaista voisi kirjata.

Siis ideana on kirjoittaa sepitteellisiä juttuja joissa on joku pieni ajatuksenjuuri, linkitettynä sitä tukevaan aineistoon. Kaunokirjallisuus -suuntautunutta juttua jossa todellista ja nykyaikaan sidottua vain linkki ulkopuoliseen aineistoon.

Kun tämän yhdistää vielä taipumukseeni olla välittämättä todellisuuden fyysisistä puitteista tarinoinnissa, niin siitä voisi tulla hauskaa luettavaa. Se ei varmaan sopisi tähän dokumentaariosuuteen (/psi/pub/anseli on 'oikeata' elämää), mutta johonkin sivuhakemistoon sellaiseen voisikin sijoittaa.

Yläastella oli jonkinlainen kirjoitusinnostus. En tiedä johtuiko se sitten siitä että olin vieraskielinen joka oli oppinut suomea kohtuullisen hyvin, vai kirjoitinko oikeasti jotenkin keskimääräistä paremmin, mutta sain ihan hyviä numeroita äikän aineista. Ja tulihan niitä kirjoitettuakin. (Näin jälkeenpäin ne aineet ovat aikamoista paskaa, mutta ikäkorjauksen kanssa ehkä siedettävää).

16/05/2004 @ 03:20 | /anseli/netti/blogit/storyblog | Kirj. 0 | #
Kommentit:

Voit tarkistaa HTML:n ja CSS:n oikeellisuuden.