Anselista oikealle

logo

Viikon 36 (1.9 - 7.9.2003) uutuudet

Samikki lisäilee uusia blogeja koko ajan, nämä 'huomiot' reippaasti myöhässä että niistä voisi olla paljoa apua listan uusille. Mutta olisihan se kivaa jos nämä, tavallaan heitot, auttaisivat pääsemään 'tekijänsokeudesta'.

Huomioi myös että verkkojulkaisut ovat eläväistä sakkia, jotkut ovat saattaneet muuttua aivan toisenlaisiksi jo päivän kuluttua katsomisestani.

[x] Liikaa politiikkaa?. Yleinen ulkoasu, ei erotu. Sisältö mielenkiintoista, näyttää uskottavalta sen perusteella mitä itse olen asioita seurannut. Kun en yleisesti jaksa seurata, niin tämä voi toimia hyvänä filtterinä.

[x] Axis of Ævil. Löysän näköinen layout, jotenkin juttuosa ei liity navigointiin. Jutut mielenkiintoisia, mielenkiintoisessa tilanteessa olevalta. Jonkin verran 'pakotettua' pahaa mieltä ilmassa, mutta johtunee vain senhetikisestä juttuvalikoimasta.

[x] Jukan maailma. perusulkonäkö joka siis useammassa kymmenessä muussakin blogissa, elävöittäminen tekisi terää. Pitkiä, persoonallisia kirjoituksia. Välillä yhdys sana vihreitä ja ylipitkiä lauseita. (Minullahan on itselläni juuri näitä samoja 'fallacy':itä).

[ ] Keskellä ikää. Pirteät värit, ei mitään suurempaa vikaa (no onhan se kapoinen isolla näytöllä :). Sisältönä enimmäkseen metabloggausta, joskin jonkin verran kirjoittajasta itsestäänkin näkyy juttua olevan.

[ ] s-olio. Diarylandin perus-sinistä. Vain yksi kirjoitus etusivulla, ei pysty paikantamaan kirjoittajan historiaa. Yhden jutun perusteella teini-angstailija. Rivivaihdot menee hassusti, lukeminen häiriintyy.

[ ] Meininki. Värit ainakin erottavat, vaikka ovatkin sieltä 'likaiset' (harmaaseen päin) -skaalalta, makuasia. Ilmeisesti naisen kirjoittama (väreistä olisi voinutkin jo arvata), enemmän henkilökohtaista elämää sisältävä logi. Elämän iloja, suruja. Listallepääsyn jälkeen niukasti päivityksiä.

[ ] rautalanka. Diaryland, sininen, yksi entry/sivu. Bailauksen, angstauksen dokumentointia?

[x] Rosa kansanedustajana. Julkkisblogiksi aika hillitty. Teksti on mielenkiinoista. Sen pituus tosin vaatisi väliotsikkoja. 'Viikko 35' ei ainakaan minulle kerro mistä vuodenajasta oikein puhutaan.

[ ] Heidi Hautala. Miellyttävät värit, joskin 'laitoksen omat'. Luettavaa. Tosin erittäin kliinistä, eikä kerro kirjoittajasta mitään.

[ ] Linda Lampenius Brava. Fontti lukukelvottoman pientä. Merkinnät lyhyet ja merkitysrajoitteiset. Fanilisä?

' Edelleen, nämä ovat hetken surffailun tuottamia ajatuksia. Surffaaja on laiska, jos jokin ei tyydytä, mikään ei estä menemästä jonnekin muualle hakemaan parempaa kokemusta. Ajatukseni eivät ehkä vastaa edes pientä osaa muiden ajatuksista.'

05/09/2003 @ 22:13 | /anseli/netti/blogit/uudet-vk36 | Kirj. 0 | #
Kommentit:

Voit tarkistaa HTML:n ja CSS:n oikeellisuuden.