Olipa kerrassaan mielenkiintoinen kirjanen. Vaikka olikin suurimmaksi osaksi
lähinnä kirjoittajan artikkeleiden kokoelma, niin oli silti hyvin
mielenkiintoinen 'muualleveto' ainakin tavalliseen kuvakritiikkiin nähden.
Tavalliseen siis siihen nähden että en itse tunne esim. maalaus-kuvataidekritiikkiä
nimeksikään (eikä Seppänenkään sitä tuohon mukaan ottanut).
Kirjan suurin ongelma harrastajan näkökulmasta on todellisuudesta totaalisen
vieraantunut sanakäyttö. Sinänsä sen ymmärtää koska kuulijakunta on
varmastikin enimmäkseen akateemista ja tutkimus-suuntautunutta. Kirja on
sellaisenaan kuitenkin niin voimakas ponnahduslautta kuvan sisällön,
merkityksineen, mielikuvineen, ymmärtämiseen että sen soisi olevan jokaisen
harrastajan ymmärrettävänä ilman paksumpaa sivistys-sanakirjaa.
Silloin kun kirjoittajan ääni pääsee itse vauhtiin, niin teksti on raskaasti
yliladattuine sanoineenkin hyvin nopeasti ja 'melkein viihteelliseti'
luettavaa.
Taka-kansi oli 'jälleen kerran' aika vieraantunut kirjan itse sisällöstä.
Kirjakin oli rakenteeltaan verrattain sekava, mutta tämä saattaa johtua vain
noudatetusta tavasta akateeemisen esityksen suhteen.
Kaikesta huolimatta tämä oli, tähän asti kokemastani, kuvan analysoinnista
lukemistani teksteistä suurin katon-läpi-ylöspäin -kokemus.