Anselista oikealle

logo

Kaksinkertaistusta

burn-factory.jpg Edelliseen Vivaken tapaamiseen verrattuna porukkaa oli paikalla 100% enemmän. Ehdin tosin kävellä ympäriinsä ihan itsekin, pari tuntia meni Stockan pohjoispuolen ympäristössä. Tampellan alueella löytyi mukava yhdestä päästä avonainen tehdasrakennus, jossa pääsi kuvaamaan kaikkea vähän outoa.

Emil huomasi ilmoitukseni aika myöhäisessä vaiheessa ja olinkin jo liikkeellä kotisuuntaan kun kutsu kävi. Mentiin sitten hakemaan yhteistä säveltä, otettiin pari kuvaa. Tutustuttiin Aamulehden toimitukseen ja ajettiin dodgella kuvia kuntoon.

hram.jpg Äkkiseltään voi olla sitä mieltä että jonnekin meneminen ja 'kuvien väkisin' ottaminen ei voi olla ainakaan tuottavaa hyvien kuvien saldolle. En usko sellaista. Minusta vaikka kuvan hyvyys onkin kuvaajan funktio, on se sitä myös katsojan osalta. Eli vaikka otat olevinaan huonoja kuvia, voivat ne olla jonkun mielestä silti hyviä. Jos niissä ei ole sinun kuvanottamis-iloa, voi niistä välittyä se tunne että et 'halunnut kuvata niin sitten yhtikäs mitään'.

Minä suhtaudun asiaan niin että se haluttomuus kuvata taikka ajatella visuaalisesti tuo vain oman pikantin lisäyksen siihen tavalliseen näkemisen keittoon. Minulla on tosin elämäni helpotuksena se että en tienää kuvillani, elantoni ei riipu leipiintymättömyydestäni.

06/10/2003 @ 12:05 | /anseli/photo/vivake/miitti-10-2003 | Kirj. 0 | #
Kommentit:

Voit tarkistaa HTML:n ja CSS:n oikeellisuuden.