
Kuulin tänään että viikko sitten Tampereen keskustassa sijaitseva 3-kerroksinen Sokos -kauppa tyhjennettiin juuri ennen sulkemistaan 'poliisin pyynnöstä'. Paikalla oli poliiseja ja pelastuslaitoksen työntekijöitä. Poistuminen tapahtui rauhallisesti ja ihmiset maksoivat ostoksensa rauhassa. Ulkona muut ihmiset ihmettelivät miksei sisälle pääse kun pitihän sen olla auki vielä yhdeksään asti.
Kysymys kuuluukin että miksi Suomen toiseksi suurimman kaupungin
toiseksi suurimman kaupan tyhjennyksestä näkynyt yhtään mitään
mainintaa lehtien sivuilla? Jokaisen rajakylän 'pommiuhkaukset' kun aivan
välttämättä päätyvät lehtien sivuille viikkokaupalla riepoteltaviksi.
Anselista oikealle