Anselista oikealle

Yet another jackpot

No jopa on. Kävin tänään taas Lukulaarissa ja siellä odotti miellyttävä yllätys, Reynoldsin Century Rain, Iain M. Banksin Look To Windward (luettu ennestään, mutta vain suomeksi) ja Vingen Across Realtime.

Realtime on jo puolessavälissä ja se on hyvä. Ei loistava, mutta hyvä.

Miettiessäni miten näistä tulevista ja osittain koetuista lukukokemuksista täällä leveilisin tulin ajatelleeksi että muusta omaisuudesta en oikeastaan niin välitä kuin kirjat ja sellaiset jutut joilla saan jotain aikaiseksi. Esim. kamera+palikat ja tietokoneet.

Yllättäen tuolla on mahdollisuus päteä useimpiin ihmisiin. Minulla nuo ns. 'aikaansaamisen' välineet ovat tällaiset, pohjimmiltaan motiivi on saada itsensä tyytyväiseksi. Joku muu ei sitten välitä muusta omaisuudestaan kuin posliinikoirakokoelmastaan.

Edelliseen liittyen, pienenä neropattina keksin ehkä 7-vuotiaana että kaikki eivät välttämättä näe esimerkiksi värejä samalla lailla. Vaikka olemme sopineet että 'tuo väri on sininen', se mitä toinen näkee ei ole sama mitä minä näen. Siitä voisi johtaa kätevästi ns. 'värisilmän' ja naisten tajuttoman preferenssin violettien sävyihin.

Rititi-ding-ding-ding we have a winner

Blogi lienee ollut olemassa 'melko pitkään' kun ei enää tunnista itsensä kirjoittamiksi juttuja jotka tulevat vastaan kun sieltä hakee avainsanoja. Tänään huomasin että mainitsen Alastair Reynoldsin vain sivulauseessa.

Kuitenkin viime viikolla koin subjektiivisen jackpotin kun löysin Lukulaarista peräti neljä Reynoldsin kirjaa, joista kolmea en ollut aikaisemmin lukenut; Chasm City, Redemption Ark ja kokoelma Diamond Dogs, Turquoise Days. Näistä lukematta on nyt enää Chasm City.

Tähän asti luetuista yksikään ei ollut varsinaisesti loistava, mutta keskimääräistä parempi kuitenkin. Kun ottaa huomioon sitoutumisen Revelation Space -maailmaan niin jokainen on ohittamaton. Tekisi mieli lukea nuo suhteellisessa aikajärjestyksessä (vaikka ajalla näissä kirjoissa pyyhitään nätisti ..), mutta henkilökohtainen aika ja näiden kirjojen tilavuudet ovat yhteensovittamaton yhtälö.

Google Earth Linuxille

Kuten otsikko sanoo, Google Earthista on nyt versio Linuxille. Porttaamisessa on apuna ilmeisesti toiminut icculus, sama tyyppi joka on portannut monia pelejäkin linuxille. Portti on siis täsin natiivi. Samalla julkaistiin GE:stä versio 4, jossa on parempi käyttöliittymä ja edistyneemmät datakerroksen käsittelyominaisuudet (nopeusoptimointia).

Nyt ei harmita kuin se etten ole vielä laittanut 3d:tä päälle ja on muuta tekemistä.

Rahat takas!

Harvoin olen leffan katsottuani 'halunnut rahani takaisin', mutta viime viikon valinnat ovat osuneet johonkin uskomattoman pahan karman suoneen ja tällaisia onkin osunut kohdalle heti kaksi.

Kirjastosta lainattu Apinoiden planeetan modernisoitu versio oli melkein siedettävä, mutta aivan satunnaiset ja asiaan mitenkään liittymättömät henkilöt kävivät hermoille. Scifiä katsottaessa koen tärkeäksi 'suspension of disbelief':n säilymisen; tätä katsottaessa selittämättömyyksiä tuli niin paljon että anteeksiannon halua ei vaan syntynyt. Jotenkin koen kohtuullisen tärkeäksi että yritetään rakentaa edes jonkinlainen koherentti malli kulloinkin esitettävän universumin lakien pohjalta, 'ylhäältä' annettava 'tää nyt vaan on näin' -meno ei innosta (tämä on nyt suhteellista, esim. Vingen gravitaatio->informaatiovälittymisen hidastuminen on hyväksyttävää).

Toinen vikatikki oli '80:ssä päivässä maapallon ympäri'. En tiedä miten, mutta minulta meni tätä vuokrattaessa täysin ohi että se on sellainen perinteinen ping-pong-toi-sai-nyrkin-silmään -pohjanoteeraus. Pettymyksen kruunasi se että tätä oli tarkoitus katsoa Tanjan kanssa yhdessä, päädyttiin sitten jättämään se yksinkertaisesti kesken 20min sisään. Kaameata tuubaa.

Ti tink tat sult not pii

Torrentti sai eilen vihdoinkin laahattua perille Moskvallica -levyn. Se on siis venäläisten (ehkä tarkemmin moskovalaisten) muusikkojen kasaama tribuuttilevy Metallica:lle. Venäläisyys ei oikeastaan näy sillä kaikki on laulettu englanniksi, parissa kohdin on toki sanottu jotain venäjäksi ja englanti on venäläisittäin murrettua.

Kuten olettaa saattaa, joukossa on niin paskaa kuin helmiäkin. Erityisesti jää mieleen Fade To Black / No Leaf Clover:n blendi, se jopa tuntuu selkärangassa asti samalla lailla kuin aikanaan alkuperäiset.

Jotkut tulkinnat ovat paljolti sellaisia kuin mitä olisin alkuperäistenkin halunnut olevan, vähän matalammalta meneviä. Laulu ei tosin ole kovin monessa kohdassa mieleeni, sanat katkeavat nopeasti, eikä oikein kukaan jaksa 'sammuttaa' hellästi kuten Hetfield.

Vaikka jotkut tulkinnat ovatkin kovasti mieleeni, pidän mielessäni sen kun joskus vivake:n kilpailusta keskustellessa Harri Ahola sanoi suunnilleen 'ensimmäinen päähäntuleva idea on yleensä huono, samoin toinen, kolmannessa alkaa olla jo aineksia'. Hyvin monta kertaa tuo on pitänyt paikkansa, monessa eri yhteydessä. Aluksi hyvältä näyttävä ratkaisu on todennäköisesti turhan yksinkertainen ja käy nopeasti hermoille, kun taas vähän erilainen lähestymistapa voi tuottaa jotain mikä kiehtoo outoudellaan vielä pitkään.

Lukemista

technology(blog) listasi äskettäin top20 englanninkielistä 'nörttikirjaa'. Ajattelin aluksi että en ole varmaan lukenut niistä kuin pari, mutta totuus oli vähän erilainen. Boldattuina mitä olen lukenut.

1. The HitchHiker's Guide to the Galaxy -- Douglas Adams
2. 1984 -- George Orwell
3. Brave New World -- Aldous Huxley
4. Do Androids Dream of Electric Sheep? -- Philip Dick
5. Neuromancer -- William Gibson6. Dune -- Frank Herbert
6. I, Robot -- Isaac Asimov
7. Foundation -- Isaac Asimov
8. The Colour of Magic -- Terry Pratchett
9. Microserfs -- Douglas Coupland
10. Snow Crash -- Neal Stephenson
11. Watchmen -- Alan Moore & Dave Gibbons
12. Cryptonomicon -- Neal Stephenson
13. Consider Phlebas -- Iain M Banks
14. Stranger in a Strange Land -- Robert Heinlein
15. The Man in the High Castle -- Philip K Dick
16. American Gods -- Neil Gaiman
17. The Diamond Age -- Neal Stephenson
18. The Illuminatus! Trilogy -- Robert Shea & Robert Anton Wilson
19. Trouble with Lichen - John Wyndham

Joskus on siis ollut todistettavasti enemmän vapaata aikaa. Ehkä voisi myös panostaa enemmän Neal Stephensoniin. Tosin Iain M Banks on se setä josta on jäänyt kaikkein voimakkain mielikuva 'tätä lisää'. Eiku oikeastaan niistä kaikista. Lisäisin kyllä listalle ainakin Alastair Reynoldsin ja Vernor Vingen, kumpikin kirjoittaa jättiskaalan scifiä. Pari isompaa nimeä sieltä näytti puuttuvan, mutta ovathan nämä asiat aina jonkinlaista tasapainoilua muistin ja mielenkiinnon kesken.

Elämää kolmen musiikkikappaleen pätkissä

Taitaa olla just mun tuuria, heti kun hankin edes jonkinlaisen kannettavan mp3-soittimen koko homma menee laittomaksi :(

Sain siis hankittua kohtuulliseen hintaan, melko iäkkään MuVo 64Mt -mp3-soittimen. Tälle mahtuu muutama biisi, jos tinkii äänenlaadusta, muutama enemmän (ehkä 1 1/2 levyllistä yhteensä). Tavoistani poiketen kasasin sinne sitten vain 'jaksaa kuunnella' -biisejä eri tekijöiltä (normaalisti kuuntelen mieluiten yksi levy kerrallaan).

Yksi puute tuossa laitteessa on 'random' -toiminnon täydellinen poissaolo. Aina kun pistää sen päälle se on soittolistan alussa, pause-toiminto sammuttaa vehkeen siinä 15min sisään. Olen siis saanut kuunnella muvolle ensimmäiseksi päätynyttä biisiä kaikkein eniten.

Olen kuitenkin huomannut että nämä kuuntelujaksot ovat varsin säännöllisesti 3-4 kappaleen mittaisia. Esim. matka TTY:lle tai takaisin, käyminen kirjastossa TTY:ltä, luentojen välitauot, luentojen 'yadda-yadda' -osuudet.

Tuollainen pieni soitin on kyllä hyvin kätevä, kulkee helposti mukana (nappikuulokkein). Käyttö on ehkä astetta vähäisempää kuin alunperin luulin, mutta on jotenkin sopeutunut minun rytmiini oikein hyvin. Kun walkmanin mukaanottaminen oli (muistaakseni, en ole käyttänyt sitä moneen vuoteen) tapahtuma sinällään, tuo vaan pysyy mukana. Paristojen elinaika tuntuu olevan lyhyehkö, sillä ei tosin mulle väliä kun siihen on AAA-nimh akut.

Edit: taidan olla rikollinen (ks. oikea yläkulma).

Ei ihan umpinörtti

Slashdotia ja muita pohjimmiltaan amerikkalaisia nörttiyhteisöjä lukiessa tulee usein mieleen että 'eipä minulla oikeastaan noin mennyt' ja 'mistähän tuo nyt oikein puhuu' kun puhutaan jostain mistä kaikki olevinaan tietävät ja omaavat yhteisen taustan. Samaa kohtaan kun jossain miesporukassa on puhe minkäänlaisesta urheilusta. Olen siinä ihan pihalla säännöistä, pelaajamääristä, nimistä, menneistä mestareista yms. Minulle Trivial Pursuitin urheiluosio on jotain aivan käsittämätöntä, miten helvetissä kukaan voi mitään niistä tietää? Ketä kiinnostaa kuka on potkinut ilmalla täytettyä säkkiä kahden tolpan väliin?

* psi- pyyhkii kuolaa suupielestä

Yksi iso osa kokemuspiiristä johon en varsinaisesti löydä vastakohtaa amerikkalaisista nörteistä on koettu viihde ja sen myötä saatu kultuuri-indoktrinaatio. Tähän on tietenkin suurena osana vaikuttanut toisessa massa viettämäni varhaislapsuus, mutta enpä ole kovin paljoa tehnyt sen jälkeisinä vuosina saadakseni ne aukot umpeen.

Tänä vuonna olenkin yrittänyt tavallaan kuroa nämä huomaamani aukot umpeen. Katsonut tiettyjä elokuvia ja sarjoja, Star Trekiä, Monty Pythonia, Fireflytä, Stargatea (näiden saatavuus kokonaisina on aina jonkinasteinen ongelma) ja lukenut kirjoja. Kirjat ovat minulle jostain syystä se kovempi pala.

Aivoiksi kutsumani pieni surkastuma kun ei voi uskoa että kaikella sillä tekstimäärällä mitä luin nuorena ei pääse edes scifi101 -tasosta läpi. Olen siis lukenut mielestäni paljon, mutta kuitenkin jotain aivan väärää. Kaiken lisäksi kun oikein asiaa muistelee niin luin samoja kirjoja peräti monta kertaa läpi. Howardin Conan:eita, LOTR:ia, Sabatinin Captain Bloodia, Jack Londonia ja jotain hämäriä venäläisiä joista kellään muulla ei taida olla hajuakaan (Strugatskin veljekset taitavat olla ainoat venäläiset scifi'lijät joista länsi tietää, Asimov oli perusamerikan hemmo).

Eikä asiaa auta Suomen takapajulaisuus mitä tulee maailman scifitrendien seuraamisessa käännösten muodossa. Suurimmat ilmiöt näkyvät, mutta pienemmät aallot tulevat vuosia myöhässä, 1980-luvun menestykset vasta nyt. 1990-luvulla kävin Äänekosken kirjastossa ­ melkeinpä aakkosjärjestyksessä ­ läpi WSOY:n scifisarjaa (mustat kirjat ja kansiteksteissa joku tuplaviivainen fontti).

Nyt tuntuu että saavutin sivistyttämisessäni uuden etapin kun löysin Kirjalaarista Orson Scott Card:n Homecoming -sarjan 5:n kirjan kokoisena. Tämä kirjailija on näkynyt monessa yhteydessä (viimeksi muistaakseni Lucas Arts:n Loom -pelissä). Hmm. Tutkiskellessa tarkemmin sarjan taustaa paljastuu että tämä on novellisaatio mormonien pyhistä teksteistä. Eeeeww.

Noh, katsotaan miten korttimies suorittaa tällaisen mäkilähdön. Olen wanhoilla päivilläni tullut varsin allergiseksi uskontopropagandalle (erityisesti tiedostaessani sen :D ).

Natural Selection... ...or lack of it.

Evoluutiosta puhuessa usein ymmärretään väärin se että 'evoluutio' ei mitenkään katso että 'tämä ominaisuus on hyvä, otetaan se mukaan seuraaviin sukupolviin'. Sellainen olisi Lamarckismi. Evoluutio on teoria jonka mukaan ominaisuudet valikoituvat sen mukaan miten hyvin ne auttavat saamaan jälkeläisiä jotka itsekin onnistuvat saamaan jälkeläisiä jotka itsekin onnistuvat saamaan jälkeläisiä etc.

Paljon päänvaivaa näyttävät tuottavan monivaiheiset evoluutioaskeleet. Klassisesti tarjotaan vaikka silmää demonstroimaan että evoluutio on mahdoton, sillä kenellekään otukselle ei voi ilmaantua yhtäkkiä, tyhjästä, niin monimutkaista rakennetta kuin silmä. Tämä on osaltaan totta, muttei huomioi sitä että evoluutioaskeleen yksi suunta ei ole välttämättä toisen askeleen suunta. Se että on kehittynyt silmä, ei tarkoita että se olisi alunperin edes lähtenyt kehittymään visuaaliseksi lisälaitteeksi. Pikkuhiljaa, muutama ominaisuus kerrallaan ne ovat tarjonneet esivanhemmillemme keinoja parempaan elämään ­ helpompaan selviytymiseen ­ kuin kanssaeläjillään.

Jaa miksi kirjoitan tästä? Vedin tänään yöllä taas all-nighterin ja olen juuri nyt ihan tööt, toisin kuin olisi käynyt vielä viitisen vuotta sitten. Istun tyhmänä koneen äärellä ja selailen sivuja. Jos olisin tehnyt saman verran fyysistä työtä (+edellisen päivän), en pystyisi olemaan ollenkaan jalkeilla, ruumis vain käskisi ottamaan lepoa. Aivotoiminnalle ei sen sijaan ole kehittynyt tällaista väsymystoimintoa, sen kaltaisesta ei ole ollut selvitymistaistelussa etua.

Sellaista ei myöskään todennäköisesti tule. Luonnollista valintaa ei nyt tuntuisi tapahtuvan kuin 'todella, todella typerä' -tasolla. Tietysti on yksilöitä joita ei kiinnosta lisääntyä ja täyttää maa, mutta tämäkin on osa valintaa, eikä kerro näiden yksilöiden muista ominaisuuksista yhtään mitään.

Tähänkin varmaan pätee: "Those that should've didn't and those that should't have, did".

Näin ne suuret kaatuu mutaan

Katsottiin eilen Aarreplaneetta. Visuaalisesti melkein ok (tuntuuko minusta vain siltä vai onko kaikilla disney-hahmoilla spanielin verta suonissaan?). Tarina on sen sijaan sitä ainaista yh-äiti-kasvava-nuori-mies -jankutusta.

Ja mikä siinä on että jokaikisessä tarinassa pitää olla Gimli/JarJar/Robotti? Eikö edes yksi animaatio pärjäisi ilman slapstickiä? Kuitenkin seassa oli myös ihan käypää rivien välissä-huumoria. Tuntuu että vaikka tämä yrittää tarjota jotain kaiken ikäisille, onnistuu se vain ärsyttämään vähän kaikkia.

En tiedä onko se minun omaa sokeutta vai miksi en näe esim. Miyazakilla ihan samanlaista saman toistoa. Kuitenkin sillä on myös aina samanlaiset ainekset käytössä. Tyttöjä ja kasvamisia. Ehkä se on se pakkopullaopetus jota hän ei tuputa.

Tähystä tuulenpuolta

Innostuin suunnattomasti kun kirjastossa tuli eteen Iain M. Banksin "Tähystä tuulenpuolta". Olin jo harkinnut kirjan kaupasta ostamista, mutta näin siihen sai tutustua ensin suomeksi (jos ostan, niin luultavasti englanninkielisenä).

Kirja on hyvä. Niin hyvä että luin sen paria tunnin taukoa lukuunottamatta putkeen. Ei kuitenkaan erinomainen, sillä siihen Banksilta vaadittaisiin jo todella paljon. Kirja on ehkä jonkin verran vanhan toistoa, Kulttuuri on wanha juttu ja enimmäkseen tuttu.

Jonkin verran uutta on Kulttuurin kaikkivoipaisuuden kyseenalaistaminen, ehkä nämä eivät olekaan ihan niin ylivoimaisia muihin nähden. Ensimmäisen sadan sivun ajan olin sitä mieltä että tämä olisi ollut Tanjullekin hyvää luettavaa, kun ihmis-interaktiota on enemmän kuin itse metalliscifiä, mutta jotkut kohdat saavat pikkaisen epäilemään. Jos sitä kokeilisi tyrkyttää :)

Oman viehätyksensä muodostaa jälleen kerran skaala. Jos avaruudessa ei ole muuta mielenkiintoista, niin ainakin 'olet muurahainen' -efekti on aina ylitsekäyvä. Tämän välittämisessä Banks onnistuu melkein Vingen tapaan.

Edit: Jenkin oma vika kun nimestä ei erota onko se etu vai sukunimi. Vernon -> Vinge.

Käki

Eilen pidettiin leffailta. Näin perheellisenä tuntuu ihan kuin katseltavan videon (tässä tapauksessa dvd:n, mikähän olisi se toimivampi yleisnimike..) valinta olisi entistäkin hankalampi. Seisoskeltiin ensin jonkin aika liikkeessä ja kun Aksu rupesi önisemään, Tanju meni ulos odotteleman että minä päätän mitä katsotaan.

Tähän väliin kerron että Tanjulla on hyvin hanskassa leffan sisällön valinta ikärajan perusteella. Hänen mukaansa K11 -leffat sisältävät väkivaltaa, K15 sisältävät ylettömästi väkivaltaa (siis kumpikaan näistä ei hänelle oikein käy, tarkemmin ajatellen minullekaan) ja K16 on lähinnä tissinvilautusvideo -> kummallekin OK.

Pitkällisen pähkimisen tuloksena päädyin ottamaan Käki -leffan. Oikea valinta(tm), oli hauska ja viihteellinen. Jotenkin onnistuimme vielä katsomaan sen yhdellä kertaa ja ilman Tanjun kesken kaiken nukahtamista. Siis mukavaa vaihtelua.

Tänään koinkin sitten miksi vuokraaminen ei ole lopulta minulle niin kovasti iskenyt. Lähdettyäni palauttamaan leffan rupesi satamaan oikein kunnolla. Eihän sitä olla paperista tehty, tulee vaan mieleen että tuokin paikasta A paikkaan B siirtymisaika olisi voinut kulua paremmin. Tällainen ajattelu taitaa olla sitä iän mukanaan tuomaa rasitetta.

Hyviä ajatuksia (a.k.a uneducated guesses).

Slashdot uutisoi että Yhdysvaltojen viestintäviraston hommia hoitava FCC on päättänyt antaa kuluttajalaitteiden käyttää televisiokanavien välistä tilaa. Päätös on sikäli looginen että sielläkin on edessä digitelevisoon vaihto ja tällä saadaan selkeä laatuero analogisen ja digitaalisen signaalin välille kun interferenssi ja muunlaiset päällekkäisyyden lieveilmiöt tulevat automaattisesti analogisen kanavan signaaliin.

Minua edelleenkin mietyttää analoginen(huono) vs. digitaalinen(hyvä) -asetelma. Omat lähiajan kokemukset ovat myös ristiriitaisia. Toisaalta digitaalinen tekniikka tuo toimiessaan parempaa hallittavuutta ja muutenkin käteviä ominaisuuksia. Ja toisaalta esim. kirjastosta lainattu naarmutettu DVD ei sitten toiminut siinä vaiheessa kun VHS olisi vain vähän takellellut.

Digitaalinen tekniikka on usein huono ratkaisu kun pitää olla jatkuvaa toimivuutta, vaikka laitteen kaikki komponentit eivät toimisikaan. Analogisessa laitteessa pari vastusta voi oikoa ja kondensaattorit menettää kapasiteettiaan mutta sitä ei tunne muuten kuin että ääni/kuva huononee. Näin jopa kuluttajalaitteissa. Digitaalisissa laitteissa on taas joko/tai meininki, se joko toimii täydellisesti tai ei sitten ollenkaan.

Uskoisin että tässä voisi olla digitaalisen tekniikan seuraava kehitysaskel. Joko se menee niin että piin pinta-ala ei enää määrää piirin hintaa ja siinä voi duplikoida toiminnallisuutta tai varmistaa se ylimääräisellä käsittelyllä; tai sitten biopiirit saadaan kunnolla toimimaan ja digitaaliset laitteet ovatkin taas analogisia, aivojen tapaan massiivisesti paralleeleja.

Sarvikuonon nahka

Kävimme tänään Tanjun kanssa vapriikin Samurai -näyttelyssä. Samalla pääsimme katsomaan muitakin esillä olleita näyttelyitä. Käytännössä siis Pietarin Kunstkameran joitain esineitä, Harry Weberin valokuvanäyttelyä, 'Vallaton valokuva' tamperelaislasten valokuvia, kenkämuseota ja pirkanmaan maakunnan historianäyttelyä.

Harry Weberin näyttelyn jälkeen jotenkin tajusin että jo moni perättäinen näkemäni näyttely on mennyt minulta aika kovasti ohi. Ei vaan osunut ollenkaan, vaikka moni muu on asiasta ollut kovinkin innostunut. Eikä pelkästään valokuvissa, vaan myös elokuvia ja kirjoja.

Pari viikkoa sitten kun kävimme katsomassa Sara Hildenin museossa Sean Scullyn näyttelyä, niin ne värimonikulmiot eivät tuntuneet missään. Vaikka tiesin että katsomalla sieltä saa esiin joitain hahmoja, ei sellainen innostanut ollenkaan. Haastetta katsojalle pitää olla, mutta onko tuossa nyt niin hirveästi järkeä? Kuitenkin näyttelykirjan esipuheessa puhuttiin että Sean on ollut taidegallerioiden vakiokalustoa jo pidempään, eli Joku Muu näyttää töistään pitävän paljonkin.

Samalla viikolla katsoimme Tanjun kanssa silloin jo 3 Golden Globea saanutta Lost in Translation:ia. (mm. dSt on hehkuttanut sitä). Olihan se ihan jees. Mutta korkeintaan jees. Rauhallista meininkiä ja 'järkevien' ihmisten elämää, kumpaakaan ei kerrottu tavalla joka olisi avannut jotain uutta tai jäänyt muistiin. Nytkin joudun ponnistelemaan muistaakseni juonen taikka edes yleistä meininkiä.

Muutama päivä sitten luin Neil Gaimanin 'Unohdetut Jumalat' (eng. 'American Gods'). Olihan se kohtuullisen hyvä. Niin hyvä että luin sitä iltaseitsemästä aamukuuteen ja lyhyen unen jälkeen loppuun. Sekään ei tuntunut mitenkään erityiseltä. Kohtuullisen hyvin hiottu ja aseteltu. Jotenkin mallikappalemainen, melkein näkee kyljessä 'kokeilukappale' -tarran.

Tänään sitten katselin Harry Weberin näyttelyä jossa oli seinäkirjoituksen mukaan hänen parhaita kuvia. Oli siellä hyviä kuvia. Muttei vaikuttanut. Ei tule tällä hetkellä, vähän päälle 6 tuntia katsomisen jälkeen, kuin pari kuvaa mieleen. Nekin jotka tulevat mieleen, eivät ole mitenkään erikoisia, vain rajatapauksia muistini toimimisen suhteen.

Luonnollinen päätelmäni on että missaan tällä hetkellä jotenkin 'yleisen' ymmärryksen coolista ja erikoisesta. Enkä kuitenkaan omaa edes omaa yksityistä ymmärrystä coolista ja erikoisesta, mikään ei vaan yleisesti tunnu jännältä.

Carcassonne: Die Jäger und Sammler (Carcassonne: Hunters and Gatherers)

Pari kuukautta sitten pelasin TiTe:n kiltiksella Suvannon Carcassonnea ja olin yllättävän innostunut siitä pelistä.

Pelissähän on tarkoituksena rakentaa palasista kaupunkeja, teitä ja peltoja. Riippuen pelinappuloittensa sijoittumisista saa erinäiset määrät pisteitä.

Hunters and Gatherers on tästä pidemmälle viety variaatio jossa kasataan metsiä, jokia ja aukeita (joilla on elukoita).

Pelasimme eilen Tanjun kanssa ekan pelin, ja hermosin kauheasti pitääkö hän siitä. En silti voinut vstustaa kiusausta kun sain tilaisuuden vallata häneltä kivasti elukoita kerännyt aukea. Tanju suuttui kauheasti ja yritti vallata sitä takaisin, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kaikesta huolimatta (tai ehkä vain lohduttaakseen minua) palautteeksi sain että 'onhan se ihan kiva', mikä on häneltä ihan hyvin. Kommentoi hän sitäkin että jos olisi takaisinhamuamisen sijaan keskittynyt paremmin toisen aukean kehittämiseen niin olisi päässyt helpostikin tasoihin (loppupelissä meillä oli vain 17 pisteen ero, ~165 vs 150).

Pelin mukana ei tullut kuin saksankieliset ohjeet, joten yritän nyt kääntää ohjeet suomeksi. Ohjeet löytyvät kyllä pääpiirteissään englanniksi, ja sitä lähdettä käytinkin tässä ekassa pelissä.

Suomennosta on nyt valmiina ensimmäiset kaksi sivua, neljä jäljellä. Babelfish ja leo ovat olleet hyvin paljon avuksi, saksaa en osaa oikeastaan ollenkaan. Yllättävän paljon sitä kuitenkin ymmärtää. Samalla tässä on tullut opeteltua miten KWord haluaa tekstinsä (tämä ei siis ole tekstinkäsittelyohjelma vaan yksinkertainen julkaisuohjelmisto). Ehkä en ymmärrä ihan täysin miten ohjelman kirjoittaneet henkilöt ovat asiaa ajatelleet, niinpä pari kertaa on tullut törmättyä 'mielenkiintoisiin' toimintatapoihin, mm. kuvat eivät siirry kehyksen mukana, eikä esim. taulukkoa voi siirtää käytännössä muuten kuin venyttämällä/supistamalla reunuksista.