Kun kaikki menee..
Tätä se ylimielisyys teettää. En päässyt edes ensimmäiselle tavoitellulle
kohteelle, saatika sitten pidemmälle.
Aluksi sujui ihan hyvin, kävelin rennosti, otin pari kuvaa. Sitten rupesi tulemaan vähän hirvikärpäsiä. Siinä vaiheessa kun pääsin Hervantajärven itäreunaa etelämpään, niitä oli jo ihan reippaasti. Vuoden 1996 karttani osoitti että siitä suoraan etelään kulkee luontopolku. Luotin siihen tietoon. Ihan hyvin sitä polkua olikin. Koukkurahkan suohon asti. Siellä oli vain pari jälkeä siitä että jokin oli siitä mennyt, mutta minä en siitä olisi päässyt. Puolisen tuntia meni siihen että etenin noin 15metriä oletettua reittiä, eikä tukevampaa maata ollut näkyvissä.
Siinä vaiheessa alkoi usko itseensä vähän rakoilla. Ei tehnyt mieli lähteä pidemmältä kiertämään, kynäniskana ei ole ihan yksinkertainen päätös että kierretään kamat (noin 20kg) niskassa 5-6 ylimääräistä kilometriä.
Päätin kuitenkin jatkaa, peruutin vähän ja menin Houkanvuoren päältä Ruutananjärven ohi. Sieltä olikin helppokulkuinen metsätie. Oli kätevästi merkattu 'tuohon suuntaan taivalpirtti'. Siinä sitten kävelin noin 8:aan asti. Pari taukoa, snickersi ja vettä.
Väsymystä alkoi kertymään. Jossain vaiheessa (luultavasti siinä kohti kun perille oli enää 3-400 metriä..) tein sen kohtalokkaan päätöksen että luotan karttaan ja kävelen kunnes kohtaan karttaan merkityn umpikujan. Ei sitä tullut missään vaiheessa.
Kävelyssä on se ongelma että se on raskas investointi, ainakin minun kunnossa olevalle. Takaisin ei ole ihan helppoa lähteä ellei ole ennestään siihen varautunut. Sitä hankalampaa mitä väsyneempi on. Siinä vaiheessa olin aika totaalisesti poikki. Kadotin itseni ihan kokonaan kartalta ja kävelin noin 5km ennen kuin kohtasin ensimmäisen asutetun talon. ('Savo' -paikasta parin kilsan verran pohjoiseen)
Talossa asuva poikamies kertoi sitten missä olin. Aika kaukana kohteesta. Kello oli jo 11 illalla, ja varsin pimeää. Lopulta sovittiin sen kanssa että saan lepopaikan ja aamulla leikkaan sen etupihalta ruohot.
Aamulla sitten herättiin 6:lta ja katsottiin ikkunoista ulos. Rupateltiin vähän, ja minä niitin etupihan ruohot (oikeastaan vain pieni nurkka oli niittämättä) viikatteella. Sainpa siinä myös pikakoulutuksen sellaisen käyttöön :)
Paluumatka sujuikin sitten hyvin, kun pystyin tarkistamaan kartan oikeellisuuden vähän uudempaa karttaa vasten. Ruutananjärvellä söin aamiaista, perunamuussia ja paistipannulla lämmitettyä lenkkiä. Siinä tajusin mikä kuksassa on niin hyvää, vaikka teeni oli ollut siinä aika pitkään, veden kahdesti kiehumisen verran, oli se edelleen lämmin. Muovikupissa se olisi jäähtynyt ihan hetkessä.
Aamuselta oli kivaa kävellä, hirvikärpäsiä ei ollut enää niin paljon kuin iltaselta, ilmeisesti aamukohme iskee niihinkin. Nuotiota en saanut syttymään, vaikka käytin kynttilää ja marinolia apuna. Olen avuton.
Kotiin päästessä ihan kaikki lihakset olivat kipeät, sitäkin enemmän nyt, maanantain iltana. Varpaat ovat aika muussina, pakko saada paremmat kengät. You2:n 'maiharit' ovat hajonneet kyllä jo aikoja sitten, toinen kärki käytännössä irti loppukengästä :). Jep. Ja seuraava setti ehkä vasta kun pakkaset on tappaneet kaikki hirvikärpäset, tai ehkä kun olen hankkinut jonkinlaisen pipon.
En mä tästä muuten niin paljon kirjoittaisi, mutta ketuttaa niin
suunnattomasti että kävin niin lähellä ja sitten porhalsin niin kauas ohi.
Ensimmäinen retki takana
Suunnitelmasta poiketen lähdimme liikkeelle vasta yhdentoista aikaan lauantaina. Aino ja JP olivat jo menneet edellisena iltana (sateeseen), joten sen sijaan että menisimme etelä-Herwoodiin ja sieltä eteenpäin pirtille, menimme kävellen Hallilasta 10km lenkkiä ja siitä poikkesimme pari kilsaa ennen kuin se yhtyi taas 7.5km lenkkiin. Siinä rämmimme jonkin aikaa umpimetässä, mutta allekirjoittaneen erinomainen suuntavaisto (vahvistettuna kompassitabuilla) johti meidät lopulta kohteeseemme, eli Lehtivuoren juurelle. Sielläkin piti vähän repiä itsensä pusikon läpi. Muutaman tunnin lähtömme jälkeen (noin klo 16:30) olimmekin Hirvi-Simunan luolalla. (kiitos ohi kävelleen patikoijan joka osasi neuvoa että näkemäni 1m³ kolo ei ollutkaan se oikea luola). Tarpeeksi vaikututtuamme ja ympäriinsä kevyessä sateessa kiipeiltyämme lähdimmekin parin kilsan päähän, Kirskaanniemen leirintä-alueelle. Viimeinen kilometri olikin melkoisen tuskallinen ainakin minulle, varpaat olivat jo hiertyneet ja kosteat kengät eivät pitäneet yhtään muotoa kun astui kivien ja juurien päälle.
Leirintä -paikka oli varsin hyvin (mielestäni) varusteltu, laavu, wc, nuotiopaikkoja ja polttopuita. Laavussa emme nukkuneet, vaan raahaamassani teltassa. Vaikka se olikin melkoinen MPITA 6kg painoineen, oli se silti todella hyvä olla mukana, koska itikoita oli, ja ne olivat nälkäisiä. (jostain syystä ohvi ei enää purrutkaan niihin ihan niin hyvin).
Sunnuntain aamuna heräilimme hitaahkosti lihaskipuihin. Lopulta kasasimme tavarat ja lähdimme Ainon ja JP:n matkaan takaisin kohti herwannan eteläosia. Pientä metsänläpirepeytymistä Koipijärven itäpuolella, ja olimmekin jo kohta 30:n reitillä.
Seuraavalle setille pitäisikin lähteä kunhan ollaan hankittu kevyempi
teltta (modernit kahden hengen teltat painaa luokkaa 2.3kg) ja kengät
korjattu (erikseen ommellut metallikärjet eivät pysyneet kiinni).
